VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,99 € / min. + pvm)
Kalle Aholan (Don Huonot) ja Janne Halmkronan (CMX, Sapattivuosi) perustama Puut-yhtye julkaisee neljännen singlensä “Tanssi tyttö tanssi” hyvinvarustetuissa suoratoistopalveluissa 16.8.2024.
Aholan säveltämän ja sanoittaman kesäisen ja tarttuvan pop-kappaleen teksti vie kuulijan tanssimaan ja karkoittamaan huolensa Atlantin rannalle.
“Tanssi tyttö tanssihan, niin kuin muutkin uuden albumin avainbiisit, ovat muistoja ja tunteita jotka on dokumentoitu biiseiksi. Biisin sanat ei oo kryptiset vaan liikutaan kauniissa hetkessä jollaisia lauluihin on aina yritetty tallentaa: aurinko, meri, aallot, ranta, tuuli ja toive että aika pysähtyisi”, kommentoi patikkaretkeltä Porkkalaniemeltä tavoitettu solisti Ahola.
”Ehdin jo luulla aavistuksen venähtäneen studiosessiomme perusteella, että heittäydymme vallan leavingseiksi, mutta onneksi päädyin vahingossa Flow-festivaaleille. Siellä muutama artisti onnistui esityksellään injektoimaan sellaisen dopaaminiannoksen, että tajusin lavalle pääsyn välttämättömyyden. Jos ei muuten niin vaikka PJ Harveyn tai James Blaken teenkeittäjäksi. Onneksi keikkamowgli Koskinen sai tiristettyä meiltä muutaman päivän kalenterista jo tälle syksylle, että pääsemme jakamaan ilo- ja surusanomaa kansalle.”, toteaa modulaarisyntetisaattorin syleilystä löydetty kitaristi Halmkrona.
Jouko Lehtolan Rock-Finlandia -valokuvakirjan julkaisutilaisuudessa keväällä 2022 alkunsa saaneen Puut-yhtyeen muodostavat Aholan ja Halmkronan lisäksi basisti Kalle Chydenius (Samuli Edelmann, Kemopetrol) ja rumpali Olli-Matti Wahlström (CMX, 51Koodia). Kotimaisen rock-kentän ravinteikkaasta maaperästä versonut Puut luo jäsentensä syväjuurisesta menneisyydestä uutta, vehreää ja monihaaraista pop-rock-musiikkia.
Puiden debyyttialbumi “Meri josta elän” ilmestyy 12. lokakuuta 2024.
Uuden singlen ja koko albumin upeasti soivasta tuotannosta vastaa Emma-palkittu Kalle Chydenius, jonka meriittilistalta löytyy liuta kotimaan kärkinimiä Don Huonoista Egotrippiin.
Illan lämppärinä Kanerva.
Aikataulu:
20:45 Kanerva
22:00 Kalle Ahola & Puut
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä.
Lipun hinta ovien auettua 22 €.
****
Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
Myynti loppuu 9.11.2024 23:59.