VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,99 € / min. + pvm)
Aknestik-yhtyeestä ja monista muista kokoonpanoista (Vastarannan orkesteri, Kajakkiorkesteri, Maakinen Mysteeri Trio, Jäinen joki…) tuttu Jukka Takalo aktivoituu bändikeikoille uuden albuminsa myötä. Jukka Takalo ja Jokivarren orkesteri lupaa esittää klassikoita koko Takalon uran varrelta.
Syksyllä 2024 Jukka Takalo palaa tarttuvien kertosäkeiden ja sähkökitaroiden maailmaan. Jokivarsien laulut -albumi tarjoaa tunteellista suomirockia isolla kauhalla annosteltuna. Teemoiltaan levy käsittelee ihmisen ja luonnon suhdetta ja pohtii, miten yksilö voi löytää tasapainon ympäröivän maailman kanssa.
Levyltä on jo irrotettu kolme singleä. Eeppinen ja soljuva Joki rakastaa jokaista soutajaa ilmestyi vuosi sitten, “maailmanlopun kesähitti” Ding dong julkaistiin kesäkuun alussa ja globaalin rakkauden iätön tarina Piia ja Johnny saatiin elokuun toisella viikolla. Heinäkuussa Takalo tarjosi YouTube-maistiaisena kappaleen Merikosken paluu, jolla I.K. Inhan vanhat valokuvat ja artistin näkemys Suomen koskien ennallistamisen tärkeydestä loksahtivat yhteen.
Jokivarsien laulut on vuoden 2018 Vaarojen laulut -levyn aloittaneen albumitrilogian toinen osa, jolla joki vie kuulijan luontevasti kohti merta. Jukka Takalo rakastaa jokaista soutajaa!
Liput ovelta 25 €, jos jäljellä.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: ei
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä (Sami Salovaara, 0500 547 632, [email protected])
Muuta huomioitavaa: Katutasosta portaikko alakerran esiintymistilaan.