EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–ti 9–19, ke-la 9-21, su 11-18 (1,99 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Pe 25.4.2025  /  Vastavirta-klubi  /  Tampere

JMKE, Sehr Schnell, Vihan Muna

JMKE, Sehr Schnell, Vihan Muna Liput

J.M.K.E.
J.M.K.E. on virolainen, Tallinnasta kotoisin oleva punkyhtye. Se perustettiin 18. tammikuuta vuonna 1986. Jo tuolloin J.M.K.E.:n tunnusmerkeiksi muodostui aggressiivinen, mutta melodinen soitanta ja sanoitukset, jotka olivat hyvin kantaaottavia ja samaan aikaan ironisia sekä melankolisia. Tällä tiellä on jatkettu!

SEHR SCHNELL

Helsinkiläinen vuosina 1975–1980 toiminut ja paluun 2016 tehnyt punk-yhtye. Alkuvuodesta 1978 ensimmäisen kerran studiossa käynyt yhtye ei urallaan 1970-luvulla levyttänyt kuin yksitoista kappaletta, mutta Pohjalla-kokoelman (1978) ja esiintymistensä vuoksi sitä pidetään yhtenä tärkeimmistä 1970-luvun suomalaisista punk-yhtyeistä.
Sehr Schnell julkaisi 2023 uusista kappaleista koostuvan albumin Kotka lentää perjantaina. Soittajina levyllä ovat Kyösti ”Adi” Remes, Kari ”Stressi” Haapala, Tomi Ihanamäki (kitara), Anne Lanttola (bassokitara), Lassi Kouvo (kosketinsoittimet) ja Oskar Ketola (kosketinsoittimet).

VIHAN MUNA

Underground-Punkyhtye.
Yhtye on julkaissut: 3 EP:tä, muutaman singlen ja videoita sekä kolme pitkäsoittoa, joista viimeisin on syyskuussa 2023 ilmestynyt Nostalgia on kuollut. Tuleva LP äänitettiin lokakuussa 2024 Tallinnassa. Levyltä ilmestyy single maalis-huhtikuun vaihteessa ja itse pitkäsoitto sitten syssymmällä.
Yhtyeen menneisyydestä löytyy rockin historiaa laajalla kattauksella: TV:n Orjat, Liikkuvat Lapset, 500 Kg Lihaa, Nylon 66’ers, Uhrijuhla, Utsuri Horror Show.
Kokoonpano on tätä nykyä: Olli (laulu ja kitara), Hoss (kitara), Tomi (basso) ja Pekka (rummut).

www.vastavirta.net


Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 20:00
Showtime 20:30

Liput ovelta 16 €, mikäli jäljellä.

Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: [email protected]

Vastavirta-Klubilla noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

Myynti loppuu 25.4.2025 19:30.