VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Jaska oli vain muutaman vuoden ikäinen, kun isä nosti pojan keittiön pöydälle laulamaan kotona olleille vieraille. Rohkea ja heleä-ääninen pikku poika lauloi sen ajan radiohittejä ja sai vierailta karkkirahaa palkakseen.
Alavudella, pienessä maalaiskylässä syntynyt ja kasvanut Jaska, juoksi tai pyöräili kavereidensa luo ja lauleli matkoillaan. Kyläläiset usein totesivat: "Jaahas, sieltä tulee Mäkysen poika, kun laulu raikaa jo kaukaa".
Koulussa Jaska edusti omaa kouluaan koulujen välisissä laulukilpailuissa ja muistelee edelleen lämmöllä niitä aikoja. Sisarensa Annelin ilmoittamana hän osallistui ensimmäisen kerran iskelmälaulukilpailuihin. Hän oli tuolloin 14 vuotias. Jaska esitti kappaleet Lehdetön puu ja Muistelo-tangon, jotka hän sittemmin levytti vuonna 2005.
Virallisesti keikkailun Jaska aloitti 1973. Vaihderikkaaseen ja musiikin täyttämää 50 vuoteen sisältyy kultalevyjä, kymmeniä pitkäsoittoja, sekä satoja singlekappaleita ja lukematon määrä keikkoja.
Siteerataan erästä edesmennyttä Jaskan läheistä, joka kirkkokonsertin jälkeen totesi Jaskan laulun menevän kirkon kattoon, siitä läpi, eikä sillä ole rajoja.
Jaskan 50-vuotiskonserttikiertueella nähdään lisäksi herkkiä, loistavia ja legendaarisia taiteilijoita tuomaan suurta musiikillista hurmiota. Vierailevat artistit ovat tangokuningatar Heidi Pakarinen ja tangokuningas Marco Lundberg.
"Musiikista ja yleisöstä saan tunnepalkkion, joka on mittaamaton" -Jaska-
Aika: Pe 27.10.2023 klo 18:00
Paikka: Raahesali
Esityksen kesto: noin 2 h (väliaika)
Liput (sis. palvelumaksun):
Järj. Simeros Oy
Ulko-ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.
- Yski hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan.
- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.