Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS: Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
Laternan vappuaaton hulinoissa luvassa kaksi settiä Raastetta ja päälle vielä vappudisko!
Jari Raasteen voima on lämpimässä huumorissa ja intensiivisessä läsnäolossa. Kappaleet syntyvät paljolti improvisoinnin myötä niin yhdessä kuin erikseen.
Jari Raaste on Petri Alangon sooloprojekti, jonka käsialaa sanoituksetkin pääasiassa ovat. Musiikki on assosiaation ja rytmin loputonta juhlaa, joka ei juuri selittelyjä kaipaa. Keskeistä on harmoninen, moniääninen laulu, jonka soinnissa on hengellistä värinää. Musiikissa voi erottaa sekä soul-funkin että rytmisen iskelmän sävyjä, eikä se häpeile Suomi-soulin ysärillä syntynyttä estetiikkaa.
Pitkään valmisteltu debyyttialbumi Fresh! julkaistiin 1.11.2024. Levyllä soittaa superyhtye, joka koostuu monissa liemissä keitetyistä muusikoista. Hyvät kappaleet, osaavat soittajat sekä ison bändin luontainen energia vie kuulijan mennessään. Kaikesta välittyy myös yhdessä tekemisen riemu.
Jari Raasteen livebändissä vappuna mukana:
Sini Suvanto Elliina Peltoniemi Mari Hermaja Iiris Tuononen Antti Hermaja Inari Ruonamaa Kalevi Suopursu Sami Keinänen Sebastian Krühn Leo Mäkinen Joni Ekman Petri Alanko
Vappuaattona luvassa kaksi settiä Raastetta!
Keikan jälkeen luvassa vappudisko taivaalta suoraan syliin! – aina klo 02 asti.
DJ Kobran käsi ja DJ Pöly-Esteri yhdistävät voimansa Vapun kunniaksi ja pakkaavat piknik-koriinsa herkullisimmat palat niin Suomesta kuin maailmalta. Sulokkaimmista soulin sävelistä hikisimpään diskojytään. Menneiden vuosikymmenten harvinaisuuksia ja hittejä sekä tämän päivän omaehtoisen musiikin helmiä. Ravintola auki poikkeuksellisesti klo 02 asti. Valmistaudu tanssimaan!
21.00 JARI RAASTE
DJ Kobran käsi ja DJ Pöly-Esteri ennen ja jälkeen keikan diskoilee aina klo 02 asti!
Ikäraja: K-18 Aika: klo 20:00 Laterna auki klo 17-00
Laternan aukioloajat: ke-to klo 17-22, pe-la klo 17-00. Keittiö ja baari palvelee koko illan ajan.
Liput tarkistetaan tuntia ennen keikan alkua.
Ravintolassa on sekä istuma- että seisomapaikkoja.
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
Lippuja myynnissä ovella, mikäli jäljellä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei Tapahtumapaikalla on esteetön WC: ei Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei Muuta
huomioitavaa: Ravintola sijaitsee toisessa kerroksessa. Hissin käyttö
mahdollista etukäteen sovittaessa. Pyörätuolia käyttävää tai erityistä
avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen
yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintola Laterna:
[email protected] / 040 040 5180