VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Nina Persson tunnetaan tietenkin The Cardigans -yhtyeen laulajana, sanoittajana ja keulakuvana. 90-luvulla maailmanlaajuisen supersuosion saanut yhtye ei kuitenkaan ole hänen ainoa saavutuksensa. Persson on julkaissut kolme soololevyä ja ollut vierailevana tähtenä lukuisilla muiden muusikoiden kappaleilla unohtamatta uraa näyttelijänä.
Skotlantilainen folk-artisti ja kirjailija James Yorkston on julkaissut musiikkia aktiivisesti 2000-luvun alusta alkaen. Modernia folkia soittavan Yorkstonin soolodiskografiaan kuuluu jo toistakymmentä albumia.
James Yorkstonin ja Nina Perssonin yhteinen tarina alkoi, kun Persson suostui mukaan Yorkstonin uusimalle, pianovetoiselle The Great White Eagle -albumille. Alkuvuodesta julkaistulla levyllä soittaa myös Karl-Jonas Winqvistin johtama ruotsalainen The Second Hand Orchestra, mutta G Livelabiin Yorkston ja Persson saapuvat intiimille duo-keikalle.