EN  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Pe 10.3.2023  /  Möysän Musaklubi  /  Lahti

Ismo Alanko

Ismo Alanko Liput

Ismo Alanko astui suomalaiseen musiikkielämään ryminällä vuonna 1980 Hassisen Koneen laulajana. Toisin kuin monet muut ryminällä nuorella iällä läpilyöntinsä tehneet muusikot, Alanko myös jäi suomalaiseen musiikkielämään ja on tehnyt noin kolmannesvuosisadassa monipuolisen ja suomalaiseen kulttuuriin vahvasti vaikuttaneen savotan uteliaana ja uusiutumiskykyisenä taiteilijana.

1980-luvun alussa Hassisen Kone vaihtui Sielun Veljet-yhtyeeksi, legendaariseksi kollektiivisen tekemisen ja hurmion laboratorioksi. 1990-luvulle tultaessa Alanko siirtyi menestyksekkäästi sooloartistiksi ja julkaisi seuraavan viiden vuoden aikana neljä toisistaan hyvin erilaista levyä.

Vuosikymmenen puolenvälin jälkeen Alanko on suosinut vaihtelevilla kokoonpanoilla varustettuja bändejä, joissa hänellä on selkeä rooli johtajana. Vuoteen 2006 saakka toiminut ja seitsemän levyä julkaissut Ismo Alanko Säätiö venyi rock-kohkaamisesta jopa etnosävyihin. Sitä seurannut Alangon ja lyömäsoittaja Teho Majamäen duo Ismo Alanko Teholla siirsi sitten painopisteen etnomusiikin puolelle.

Uusi vuosikymmen toi mukanaan taas muutoksen ja Alanko julkaisi 17 vuoden tauon jälkeen levyn yksinkertaisesti Ismo Alankona.

Kolmannesvuosisataan mahtuu Suomen oloissa ainutlaatuinen ura: yli 650.000 myytyä levyä, Emma-patsaita ja tukku loppuunmyytyjä kiertueita eri vuosikymmenillä eri kokoonpanojen kanssa. Tämä kaikki on tulosta varsin tinkimättömästä taiteilijasta, joka ei ole koskaan jäänyt paikalleen. Sitä sietääkin juhlia.

Möysä: facebook / instagram

www.moysa.fi


Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 20:00
Showtime 21:30

Liput ovelta 42 €

Osta Möysä-paita täältä!

Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun)
- sisäänkäynti klubikatsomon ovesta, ilman jonotusta
- narikka sisältyy hintaan
- paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka
- lippu vaihdetaan rannekkeeseen

Jekku VIP-aitio
(HUOM! Keikkaliput ostettava erikseen!)
- lippu sisältää max. 15 henkilön sisäänpääsyn aitioon. Aitiovuokra ei sisällä pääsylippuja ja eteispalvelumaksua. Sisäänkäynti aitioon ilman jonotusta.

Jallu VIP-aitio
(HUOM! Keikkaliput ostettava erikseen!)
- lippu sisältää max. 10-15 henkilön sisäänpääsyn aitioon. Asiakasmääräksi suositellaan max. 10 henkilöä, mutta tarvittaessa aitioon mahtuu max. 15 henkilöä. Aitiovuokra ei sisällä pääsylippuja ja eteispalvelumaksua. Sisäänkäynti aitioon ilman jonotusta

Punainen VIP-aitio
(HUOM! Keikkaliput ostettava erikseen!)
- lippu sisältää max. 10 henkilön sisäänpääsyn aitioon. Aitiovuokra ei sisällä pääsylippuja ja eteispalvelumaksua. Sisäänkäynti aitioon ilman jonotusta.

* aitiossa pääset oman porukan kesken nauttimaan keikasta. Aitiot sijaitsevat paraatipaikalla hyvällä näkyvyydellä lavalle ja se on vain teidän seurueenne käytössä koko illan. 
* Musaklubin maistuva menu on erinomainen vaihtoehto ruokailla rauhassa ennen keikkaa. 

Lisätiedot aitiovuokrauksesta: ansku(a) moysa.fi . Aitioihin on mahdollista tilata juomia ennakkoon.

HUOM! Aitio-lippuja ei voi maksaa kulttuurieduilla.

Z-YÖJUNA HELSINKIIN

Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin.

Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput!

Tarkista juna-aikataulut täältä.

Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.

Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.

Myynti loppuu 10.3.2023 23:59.