Islantilaisen säveltäjän ja musiikin monitaiturin Ólafur Arnaldsin trio esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa 25. päivä marraskuuta 2013 Savoy-teatterissa. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 1. heinäkuuta.
"For Now I Am Winte"r- albuminsa kuluvana vuonna julkaissut Arnalds on monilahjakkuus musiikkituottaja ja lauluntekijänä. Albumi on artistin neljäs sooloalbumi ja toisin, kuin aiemmissa albumeissa artisti on omien sanojensa mukaan kääntänyt minimalistisuuden maksimaalisuuteen tuomalla musiikkiinsa uusia elementtejä.
Arnalds on musiikkituottajana ottanut musiikkiinsa elementtejä useista eri musiikkityyleistä, kuten tunnelmallisesta ambient-musiikista, neoklassiseen- ja electronica-musiikkiin. Taiteilijan instrumentteihin kuuluvat piano, rummut, kitara ja banjo sekä tuoreimmalle albumilleen artisti on tuonut myös muita orkesteri-instrumentteja. Artisti on kiertänyt ympäri maailmaa muun muassa islantilaisen kollegansa Sigur Rós:n kanssa myyden loppuun mm. Lontoon The Barbican Hallin.
Ma 25.11.2013 Helsinki, Savoy-teatteri
Liput alk. 30 €, ikärajaton
Lipunmyynti alkaa ma 1.7.2013 klo 9.00
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä.