VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Suomen kiinnostavimpiin pop-tähtiin lukeutuva Isac Elliot on nuoresta iästään huolimatta tehnyt jo pitkän ja vakuuttavan uran. Hänen biisejään on kuunneltu suoratoistopalveluissa lähes 300 miljoonaa kertaa. Edellinen albumi FAITH oli kultaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa heti julkaisupäivänä. Isac Elliot on voittanut Emma-palkintojen lisäksi lukuisia MTV Music Awards -palkintoja. Artisti pitää yllä tiivistä julkaisutahtia koko loppuvuoden. Hän jatkaa tulevaisuudessa myös englanninkielisen musiikin parissa.
Vuonna 2013 debyyttisinglensä New Way Home julkaissut Isac Elliot on tänä vuonna julkaissut jo kaksi täysosumasingleä. Kesäkuussa julkaistu menestyssingle 20min keräsi heti julkaisunsa jälkeen 320 000 kuuntelua ensimmäisen vuorokauden aikana ja suoratoistopalveluiden kärkeen kivunneen biisin kultaraja ylittyi alle kahdessa viikossa. Tällä hetkellä biisiä on kuunneltu pelkästään Spotifyssä yli 7 miljoonaa kertaa. Myös syyskuun alussa julkaistu Makso mitä makso -single on jo kasvanut isoksi hitiksi. Biisi on striimannut lyhyessä ajassa kultaa ja komeillut suoratoistopalveluiden kuunnelluimpana kappaleena.
Liput ovelta 15 €.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Kazem Rajabi, [email protected], puh. 0400947693