VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,99 € / min. + pvm)
Pekka Simojoki julkaisee uuden albumin ja lähtee Häikäisevän kirkas -kiertueelle. Samaa nimeä kantava kiertue tehtiin ensimmäisen kerran syksyllä 2018. Tulevissa konserteissa kuullaan Simojoen vanhoja ylistyslauluja, kuten "Voi, mikä riemu, Häikäisevän kirkas, Siunattu olkoon Hän, Pyhän kosketus ja Suurenmoinen". Lisäksi luvassa on uuden albumin lauluja sekä muita Simojoen rakastettuja lauluja.
Simojoki kommentoi:
”Yksi urani hienoimmista kiertueista oli Häikäisevän kirkas -ylistyskiertue vuonna 2018. En varmaan koskaan unohda sitä yhteisen laulun voimaa. Taivas oli lähellä. Silloin jo päätin, että jos suinkin mahdollista, tämän haluaisin tehdä vielä uudestaan. Nyt minulla on ilo kertoa, että ensi syksynä Häikäisevän kirkas -kiertue tulee jälleen. Tule mukaan!”
Kiertueen musiikista vastaa Make Perttilä, jonka kanssa lavalla nähdään Matti Kallio (piano ja huilut), Sami Asp (kitara ja laulu), Pasi Ryökkynen (basso) ja Sami Koskela (rummut). Solisteina kuullaan muun muassa Heidi Simeliusta ja Jonnu Heikkilää.
Kiertueen tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli yhdessä Medialähetys Sanansaattajat kanssa.
Häikäisevän kirkas -kiertue
15.11. Seinäjoki, Konferenssikeskus Valkea klo 19.00
16.11. Oulu, Oulujoen kirkko klo 18.00
17.11. Kangasala, Kangasalan kirkko klo 18.00 (vapaa pääsy)
22.11. Helsinki, Kallion kirkko klo 19.00
23.11. Turku, Mikaelinkirkko klo 18.00
24.11. Jyväskylä, Tapahtumakeskus Helmi klo 18.00
www.ohjelmatoimistokristalli.fi
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Esityksen kesto n. 1h 45min.
Kaikkiin tapahtumapaikkoihin on esteetön pääsy. Avustaja pääsee ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.
Myynti loppuu 16.11.2024 18:00.