Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 40 vuotta siitä, kun rap-musiikin isoisä ja dj-kulttuurin mullistaja Grandmaster Flash esiintyi Suomessa ensi kertaa. Merkkivuotta juhlistetaan erityiskonsertilla Apollo Live Clubilla sunnuntaina 19. lokakuuta. Iltaa isännöi suomiräpin uranuurtaja ja Grandmaster Flashin pitkäaikainen fani Paleface. Illan pääartistille lavan lämmittelee DJ Polarsoul lukuisine vieraineen tuottajakeikan hengessä.
“Miksi on merkittävää, että Flash palaa Suomeen juuri nyt”, Paleface kertoo.
Grandmaster Flash tunnetaan yhtenä hiphopin keskeisimmistä arkkitehdeista ja DJ-tekniikoiden mullistajana. Hänen "Quik Mix Theory" -metodinsa ja tekniset innovaationsa muuttivat pysyvästi tavan, jolla vinyyliä soitetaan. New York Times on nimennyt hänet hiphopin ensimmäiseksi virtuoosiksi, ja hänen vaikutuksensa ulottuu vuosikymmenten päähän – inspiroiden edelleen kokonaisia DJ-sukupolvia, tuottajia ja artisteja.
Grandmaster Flashin johtama Grandmaster Flash and the Furios Five on jäänyt hiphopin historian merkittävimmäksi kokoonpanoksi muun muassa kappaleillaan The Message ja White Lines – biisi, jonka merkitys todistettiin taas kertaalleen, kun se villitsi yleisön kesäkuun alussa Nokia Areenalla Duran Duranin coveroimana.
Useilla merkittävillä kunnianosoituksilla, kuten Grammy Lifetime Achievement -pystillä (2021), palkittu Flash julkaisee edelleen uutta musiikkia ja keikkailee tiheään tahtiin. Artistin viimeisin julkaisu on huhtikuussa ilmestynyt vanhemmasta hiphop-soundista ammentava The Source. Helsinkiin Flash saapuu Euroopan-kiertueensa päätöskeikalle.
apolloliveclub.fi/
Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 19:00
Showtime 20:00
Liput ovelta, mikäli jäljellä.
Esteettömyystiedot:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Myynti loppuu 19.10.2025 19:00.