VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Suomen suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva Gasellit julkaisee ensi keväänä Gasellin kyynel -nimisen uuden albumin ja lähtee huhtikuussa kattavalle Suomen kiertueelle. Levynjulkkarikiertueen liput tulevat myyntiin tiistaina 20.12. klo 9:00.
Gasellin kyynel -albumilta on toistaiseksi julkaistu kaksi singleä - Toukokuussa ilmestynyt ja kultarajan ylittänyt Pakko relaa ennen kun mä delaan sekä syyskuun lopussa julkaistu Laulu ilman sanoja feat. ABREU, josta on muodostunut loppuvuoden aikana Gasellien uran suurin radiohitti. Yhtyeen mukaan uusi albumi alkaa olla pikkuhiljaa valmis.
”Tuleva pitkäsoitto alkaa olemaan viimeistelyä vaille valmis ja me vetäydytään alkuvuodeks studion uumeniin tekemään biiseille se tarvittava loppusilaus. Levyä tehdessä me ollaan koitettu unohtaa itsemme vertailu muihin, ja keskittyä niihin elämän pieniin valonsäteisiin, vaikka maailma ympärillä myllertääkin. Ei se pelkkää juhlaa alusta loppuun ole, mut enimmät kyyneleet on nyt pyyhitty takin hihaan ja meidän tavoite on ens vuonna nauttia vaan kyydistä! Tervetuloa mukaan”, yhtye kertoo.
Ensi kevään levynjulkkarikiertueen keikoilla yhtye aikoo luonnollisesti esittää paljon materiaalia uudelta levyltä, mutta luvassa on toki myös vanhempaa tuotantoa.
”Me aiotaan myös panostaa aiempaa enemmän keikkojen visuaaliseen puoleen. Sen suhteen asiat on vielä kehitteillä, mutta sitä on meidän kanssa luomassa niin lahjakas tiimi, että omat odotuksemme on sen suhteen korkealla. Oispa jo huhtikuu!”
Keikan avausesiintyjänä nähdään Hassan Maikal!
Hassan Maikal on upealla lauluäänellään valloittava rap/r’n’b-artisti, jonka debyyttialbumi Betonitarha ilmestyi toukokuussa 2021. Mm. singlet 'Yksinäistä' ja 'Hullu' sisältävä pitkäsoitto keräsi laajalti kehuja ja kahmi peräti neljä Emma-ehdokkuutta.
Parhaillaan toista albumiaan valmistelevan Hassan Maikalin uusi single 'Päästit mut pois' ilmestyy perjantaina 17.2. Biisi kertoo rakkaudella pois päästämisestä, oli sitten kyse parisuhteesta tai suhteesta itseensä. Irti päästäminen on myös rakkautta ja vaatii rohkeutta. Tulevalla albumilla tullaan kuulemaan aiempaa enemmän vaikutteita afrikkalaisesta, erityisesti somalialaisesta musiikista.
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
Kerubin kantiskortilla ennakkolipuista 2 euron alennus. Alennusliput (rajoitettu erä) myynnissä ainoastaan Tiketissä. Kerubin voimassaoleva kantiskortti on näytettävä sisääntulon yhteydessä. Kerubin mobiilikantiskortin saat hankittua osoitteesta kantis.kerubi.fi