VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–ti 9–19, ke-la 9-21, su 11-18 (1,99 € / min. + pvm)
Gary Bartz tunnetaan yhtenä “epämuodollisen säveltämisen” (informal composition) sanansaattajista. Alttosaksofonisti on 1960-luvulta alkaen soittanut mm. Miles Davisin, Max Roachin, Charles Mingusin ja Art Blakeyn kanssa. Hän on julkaissut yli 45 sooloalbumia ja vieraillut yli 200 levytyksellä.
Marylandin Baltimoressa syntyneen Bartzin vanhemmat omistivat yökerhon, jossa esiintyvät jazzartistit tekivät Bartziin lähtemättömän vaikutuksen jo pikkupoikana. Hän sai ensimmäisen alttofoninsa 11-vuotiaana ja pääsi opiskelemaan Juilliardiin 1958. Hänet palkattiin soittajaksi Art Blakeyn Jazz Messengersiin 1965, ja viisi vuotta myöhemmin Miles Davis pyysi häntä mukaansa kiertueelle. Bartz perusti myös oman yhtyeensä NTU Troopin, jonka kanssa hän levytti ensimmäisen klassikkonsa I’ve Known Rivers and Other Bodies.
Bartz on saanut Grammy-palkinnot parhaasta Latin Jazz -esityksestä 1997 sekä McCoy Tynerin albumin tiimoilta 2005. Vuonna 2015 Bartz sai BNY Mellon Jazzin Living Legacy -palkinnon. Tuottaja Gilles Paterson kutsui Bartzin vuonna 2019 soittamaan lontoolaisen Maisha-yhtyeen kanssa, mistä seurasi yhteinen kiertue ja levytysyhteistyö.
Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Katsomo: Pääosin istumapaikat
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Tila on esteetön parvea lukuun ottamatta. Voit olla yhteydessä etukäteen henkilökuntaamme, niin osaamme varata teille parhaan mahdollisen paikan: [email protected].