VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–ke 9–19, to-la 9-21, su 11-18 (1,99 € / min. + pvm)
Tammikuun alussa uuden Meille se paistaa aina -sinkun julkaissut Flippipuisto palaa pitkän keikkatauon jälkeen esiintymislavoille On The Rocksissa lauantaina 1. maaliskuuta! Samalla yhtye esittelee ensimmäistä kertaa uudistuneen kokoonpanonsa, jossa yhtyeen alkuperäisen rumpalin Noksun on korvannut mm. Luxury Toys- ja The Prostidudes -yhtyeissä vaikuttanut Atte Sievänen. Flippipuisto on valmistellut syksystä asti uutta pitkäsoittoa, jonka on määrä ilmestyä syksyllä 2025. Vanhojen tuttujen biisien lisäksi luvassa on muutamia uusia kappaleita, jotka saavat maailman ensi-iltansa juuri näissä bileissä. Uuden kokoonpanon ja uusien kappaleiden lisäksi tarjolla on myös uutta merkkaa, kuten T-Paitaa ja hupparia, joten nyt jos koskaan kannattaa lähteä Flippipuiston keikalle!
Bileet käynnistää melodisen punkrockin kotimaisiin kärkinimiin lukeutuva The Odorants, joka keikkailee nykyisin melko harvoin ja valikoidusti. Yhtye julkaisi viime vuonna piin kovan paluulevyn Love Songs Never Die, joka oli genressään yksi parhaita kotimaisia albumeita vuosiin. Luvassa on aina laatua, kun The Odorants esiintyy, joten tätä keikkaa ei kannata missata!
Illan toisena bändinä lavalle nousee Häiriköt, joka tulittanut uskollisesti omaa synkkää linjaansa Ramonesin hengessä jo vuodesta 1988, ja samalla sementoinut nimensä osaksi suomipunkin kaanonia. Vaikka Häiriköt onkin kyntänyt kotimaan punk-peltoa kauemmin, kun kaikilla illan soittajilla on edes ikää, niin menoa se ei ole hidastanut yhtään. Biisit ovat yhtä synkkiä ja tarttuvia kuin ennenkin, liima on edelleen validi päihde ja Maukan kasibiitti Suomen tiukin!
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyys
On The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla.
Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info
Turvallisemman tilan periaatteet
On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.