VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Evelina on yksi kotimaisen pop-musiikin kärkinimistä, joka tunnetaan muun muassa listahiteistään “Tornado”, “Hitaasti” ja “Kylmii Väreitä”. Turkulaislähtöisen laulaja-lauluntekijän julkaisuihin lukeutuvat huippusuositut albumit “24K” (2016), “SOS” (2019) sekä “III” (2020), jotka ovat keränneet yhteensä yli 240 miljoonaa kuuntelua. Nimensä mukainen, kolmannen ja neljännen albumin välinen musiikkiprojekti “31⁄2” -EP, esittelee artistin vahvaa hiphop- ja r&b-osaamista. Uransa aikana yhteensä kymmenen Emma-ehdokkuutta kerännyt ja Vuoden naissolistina palkitun Evelinan live-esiintyminen tuottaa kuulijoille kylmii väreitä. Aidot tunteet, herkät sanoitukset ja huolellisesti hiottu show on elämys, aina klubilta stadionille.
Musiikissaan Evelina yhdistelee taitavasti niin pop-, hiphop- kuin r&b-tyylejäkin ja on saavuttanut taakseen uskollisen fanijoukon. Yleisöä puhuttelevat lyriikat, taidokas tulkinta ja karismaattinen lavaesiintyminen ovat vahvoja tekijöitä artistin suosion takana. Evelinan sanoitukset inspiroituvat hänen omasta elämästään ja niihin on kuulijoiden helppo samaistua. Aitous puhuttelee, melodiat tarttuvat.
Evelina julkaisee elokuun lopussa paljon odotetun neljännen albuminsa, joka kantaa nimeä “Pehmee”. Albumin julkaisun myötä Evelina päättää yli vuoden kestäneen keikkataukonsa ja lähtee syksyllä kattavalle, 17 kaupunkia ja 22 keikkaa sisältävälle ‘Pehmee tour’-kiertueelle.
“Mun elämässä on tapahtunut edellisen ja tämän albumin välissä tosi isoja asioita ja oivalluksia. Ne on ennen kaikkea opettaneet olemaan entistä haavoittuvaisempi, mikä on tuonut uudenlaista pehmeyttä suhteessa kaikkeen mun ympärillä. - - Tää opittu haavoittuvaisuus ja pehmeys kuuluu jokaisessa albumin kappaleessa, vaikka niiden sävyt saattaa olla keskenään yllättävänkin erilaisia”, Evelina avaa albumin teemoja.
Artistin neljännen albumin viimeisin singlejulkaisu - suoraan Suomen Spotify-listan kärkikymmenikköön noussut noussut “Onnellinen” (feat. Nelli Matula) on uudelleenversiointi Olavi Uusivirran “On niin helppo olla onnellinen” -klassikkohitistä. Tulevalta albumilta löytyy tämän lisäksi muun muassa tanssilattialle kuulijan houkutteleva “Kyynelii”, hempeän romanttinen, rakastumisen tunteen täydellisesti vallitseva “Sydän sulaa” sekä samaistuttavasti yhdistelmän vastanpohjasta kouraisevasta rakkaudesta sekä luopumisen pelosta kertova “Ikinä koskaan”.
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!
Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.
Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 28€, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .