EN  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–pe 9–16 (1,78 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.

Pe 16.7.2021  /  Voimala 1889  /  Oulu

Edu Kettunen, Yoki

Edu Kettunen, Yoki Liput

EDU KETTUNEN

Kautta uran Edun lauluissa on soinut humaani ja lämmin sanoma. Kappaleiden tarinat ovat tarkkasilmäisiä otoksia elämän erikoisista tavallisuuksista. Tarinankertojana hän on ihan omaa luokkaansa. Laulunkirjoittajana Kettusen tyyli nojaa vahvasti amerikkalaiseen lauluntekijä-perinteeseen. Tottakai tarinoissa on myös paljon autoja ja koiria!

Vuonna 1961 syntynyt Edu Kettunen aloitti uransa 80-luvun alussa menestyksekkään Broadcast-yhtyeen kitaristina. Broadcastin vielä ollessa aktiivinen, Kettunen starttasi soolouransa vuonna 1984 ja toisen albumin nimikappale Lentäjän Poika nousi valtaisaksi hitiksi. Soolo-urallaan hän on kirjoittanut useita klassikoiksi nousseita kappaleita kuten mm 69-Scania, Häkkilintu, Retki Meren Rantaan, Vilma sekä Taivaansininen BMW.

Edun kynästä on myös muille syntynyt hittejä kuten mm. Kim Lönnholmin levyttämä Minä olen muistanut, sekä sanoitukset kappaleisiin Tuuleksi taivaanrantaan (Tik Tak) ja Jotain niin oikeaa (Juha Tapio).

Viimeisin albumi Kaivo Aavikolla julkaistiin vuonna 2019 Edun oman Concepta levymerkin kautta. Musiikin lisäksi hän on julkaissut mm. kolme lastenkirjaa, ja neljäs on jo tekeillä!


YOKI

Yoki on On Oululainen pop -/rock -yhtye jonka monipuolinen ohjelmisto rakentuu yhtyeen solisti Elisa Koivupuron tarinoiden ympärille. Elisa on kertonut laulujen kirjoittamisen olevan itselleen se ainut paikka, jossa asioista voi puhua ääneen.

Bändidynamiikka yhdistettynä herkkään, mutta tarpeen vaatiessa voimakkaaseen tulkintaan vie paatuneimmankin kuulijan mukanaan. Yokin vahva soundi perustuu solistin värikkääseen ääneen, sekä suuriin kitaralinjoihin modernilla twistillä.

Tällä yhtyeellä on harvinaislaatuisen vahva kyky muuntautua tekstin ja tarinan vaatimaan maisemaan, kuitenkin säilyttäen oma, vahva tunnistettava soundinsa. Kameleonttihan tämä bändi on myös visuaaliselta ilmeeltään upeine lavarakenteineen.

Melankolian kauneus ja suuret kontrastit ovat suurin voima tämän yhtyeen takana.

Yoki on yksi pohjoisen lupaavimmista mainstream -yhtyeistä. Bändin monipuolisuudesta kertoo myös se, että lähes kaikki yhtyeen julkaisut ovat nousseet Suomen suurimmille Spotify -listoille (mm. New Music Friday-, Suomirock tänään-,Uuden Suomalaisen musiikin-, ja Iskelmä kuuluu kaikille -listat). Yhtyeen tuotanto puhuttelee erityisesti aikuista pop -/rock -kansaa.

Tekstit eivät aliarvioi kuulijaa ja niiden tulkinta työntää liikkeelle valtavan tunneaallon, joka pysähtyy vasta silloin, kun musiikki hiljenee. Voit tutustua Yokin musiikkiin kaikissa suoratoistopalveluissa. 

www.voimala1889.fi


Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 18:00
Showtime 19:00

Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.

Lippujen varausaika 2 päivää.

Myynti loppuu 15.7.2021 18:00.