VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Michael Monroen ja Sami Yaffan vuonna 1993 New Yorkissa perustama, suureen kulttimaineeseen noussut yhtye Demolition 23 tekee yllättävän paluun esiintymislavoille soittamalla muutaman harvinaisen keikan Suomessa syksyllä 2023. Keikoista ensimmäinen soitetaan Tampereen Pakkahuoneella torstaina 28. syyskuuta ja viimeinen Kotkan Hotelli Leikarissa lauantaina 7. lokakuuta. Tampereen ja Kotkan lisäksi keikat järjestetään Turussa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Helsingissä.
Idea Demolition 23:n tuleviin keikkoihin syntyi bändin katkaistua 30 vuoden keikkatauon soittamalla re-union keikan Michael Monroen loppuunmyydyllä 60-vuotisjuhlakeikalla Helsingin jäähallissa viime vuoden syyskuussa.
- Demolition 23 oli niin kovassa iskussa, että aloimme bändin kesken keskustella mahdollisista lisäkeikoista. Alkuperäinen rumpali, Jimmy Clark ei lopulta päässyt jäähalllin keikalle, joten hänet paikkasi nykyisen soolobändini rumpali Karl Rockfist. Karlin soitto toimi bändissä niin hyvin, että päätimme pitää hänet bändissä myös tulevia keikkoja varten. Bändissä soittaa myös Hanoi Rocks -kitaristi Nasty Suicide, joka aikanaan korvasi alkuperäisen kitaristin Jay Hening:in (RIP). Nyt suunnitelma on siis tullut toteen ja bändi tekee lyhyen kuuden keikan kiertueen Suomessa. Tämä on harvinaista herkkua, jota ei kannata jättää väliin!, Michael Monroe kertoo.
Demolition 23 julkaisi ainoaksi jääneen debyyttialbuminsa vuonna 1994. Steven Van Zandtin eli Little Stevenin tuottama albumi julkaistiin Euroopassa ja Japanissa, mutta bändin hajottua vuonna 1995 levyä ei ollut saatavilla vuosikymmeniin. Tilanne muuttui syksyllä 2022 kun Little Stevenin "Wicked Cool”- levy-yhtiö julkaisi albumin uudelleen masteroituna kolmen bonusraidan kera. Levy uudelleen julkaistiin kaikissa formaateissa - digitaalisesti, CD:nä ja ensi kertaa myös vinyylinä.
Demolition 23:
Michael Monroe
Nasty Suicide
Sami Yaffa
Karl Rockfist
Liput ovelta 35 €
Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun)
- sisäänkäynti klubikatsomon ovesta, ilman jonotusta
- narikka sisältyy hintaan
- paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka
- lippu vaihdetaan rannekkeeseen
Jekku VIP-aitio
(HUOM! Keikkaliput ostettava erikseen!)
- lippu sisältää max. 15 henkilön sisäänpääsyn aitioon. Aitiovuokra ei sisällä pääsylippuja ja eteispalvelumaksua. Sisäänkäynti aitioon ilman jonotusta.
Jallu VIP-aitio
(HUOM! Keikkaliput ostettava erikseen!)
- lippu sisältää max. 10-15 henkilön sisäänpääsyn aitioon. Asiakasmääräksi suositellaan max. 10 henkilöä, mutta tarvittaessa aitioon mahtuu max. 15 henkilöä. Aitiovuokra ei sisällä pääsylippuja ja eteispalvelumaksua. Sisäänkäynti aitioon ilman jonotusta
Punainen VIP-aitio
(HUOM! Keikkaliput ostettava erikseen!)
- lippu sisältää max. 10 henkilön sisäänpääsyn aitioon. Aitiovuokra ei
sisällä pääsylippuja ja eteispalvelumaksua. Sisäänkäynti aitioon ilman
jonotusta.
* aitiossa pääset oman porukan kesken nauttimaan keikasta. Aitiot sijaitsevat paraatipaikalla hyvällä näkyvyydellä lavalle ja se on vain teidän seurueenne käytössä koko illan.
* Musaklubin maistuva menu on erinomainen vaihtoehto ruokailla rauhassa ennen keikkaa.
Lisätiedot aitiovuokrauksesta: ansku(a) moysa.fi . Aitioihin on mahdollista tilata juomia ennakkoon.
HUOM! Aitio-lippuja ei voi maksaa kulttuurieduilla.
Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin.
Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput!
Tarkista juna-aikataulut täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.