EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

La 6.4.2024  /  Ääniwalli  /  Helsinki

Deli Girls (USA)

Deli Girls (USA) Liput

Punkin, noisen ja klubimusiikin sävyjä omintakeisesti yhdistelevä Deli Girls saapuu Ääniwalliin lauantaina 6. huhtikuuta! Jo lähes vuosikymmenen kotikaupunkinsa New Yorkin vastakulttuureissa vaikuttanut yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa.

Vokalisti Danny Orlowskista sekä lukuisista vaihtuvista deejiistä ja tuottajista koostuva Deli Girls on noussut viime vuosina New Yorkin DIY-tapahtumista muun muassa The Gardenin ja Show Me The Bodyn kaltaisten hengenheimolaisten kiertueelle sekä CTM Festivalin ja Unsoundin ohjelmistoon. Kokeellisen elektronisen musiikin ja punkin välistä kuilua yhteen punovan yhtyeen liekki roihuaakin tänä päivänä niin kansainvälisesti arvostetuilla keikkalavoilla kuin ruohonjuuritason aktivismissa ja protestikonserteissa.

Räjähtävän intensiivisistä, queer-feministisellä energialla ladatuista keikoistaan tunnettu Deli Girls on vakuuttanut myös levytettynä – yhtyeen neljä albumia tarjoavat kaleidoskooppisen katsauksen niin henkilökohtaisiin kun yhteiskunnallisiin kipukohtiin, henkien anteeksipyytelemätöntä musiikillista näkemystä ja tukahduttamatonta intohimoa.

Deli Girlsin keikka on osa Test Pressing #49 -tapahtumaa. Illan muut esiintyjät julkistetaan myöhemmin.

bandcamp
spotify
youtube

Facebook-eventti


Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 22:00
Tarkista aikataulu: www.ääniwalli.fi

Ovella peritään security fee 3,50 €

Liput ovelta, mikäli jäljellä.