VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,99 € / min. + pvm)
Cleaning Women on ainutlaatuinen itsetehdyillä soittimilla operoiva yhtye, joka muodostuu kolmesta siivoojarobotista (CW01, CW03, CW04). Yhtye on toiminut samalla kokooonpanolla yli 25 vuoden vuoden ajan, jona aikana se on hämmästyttänyt yleisöä ympäri Tellusta yli 600:n keikan verran soittaen ainakin 25:ssä maassa. Lisäksi yhtye on tehnyt neljä albumia, 3D-varjovisuaalikeikkoja ja muita erikoisprojekteja, elokuvamusiikkia ja lukuisia kehuttuja mykkäelokuvasäestyksiä, joita se on esittänyt livenä mm. Moskovan elokuvamuseossa, Bolognan vanhan kaupungin keskustorilla ja Telluriden elokuvajuhlilla Coloradossa Yhdysvalloissa. Viimeisin hyppy elokuvamusiikin puolelle oli yhtyeen tekemä alkuperäismusiikki italialaisen Alice Rohrwacherin 38-minuuttiseen lyhytelokuvaan The Pupils, joka valittiin lyhytelokuvakategorian Oscar-ehdokkaaksi 2023. Tällä hetkellä yhtye valmistelee viidettä albumiaan.
Omaperäisen musiikin lisäksi Cleaning Women on tunnettu myös vaihtoehtoisista instrumenttivalinnoistaan. Yhtyeen soundin peruspalikkoina toimivat itserakennetut instrumentit ja kotitalouksista tutut esineet, joita on modifioitu musiikillisiin tarpeisiin. Materiaali on usein peräisin roskalavoilta tai pelastettu päätymästä sinne. Vuosien saatossa yhtyeen instrumenttiperhe on laajentunut, sisältäen alkuperäisen mikitetyn pyykinkuivaustelineen lisäksi lukuisia erilaisia kieli- ja rytmisoittimia. Vaikka lähtökohta on avantgardistinen ja kokeellinen, lopputulos on yhdistelmä taidokasta soittimenhallintaa, uniikkeja äänimaisemia ja melodista sekä rytmillisesti rikasta musiikkia, jota voisi kuvailla vaikkapa yhdistelmänä elokuvallista sci-fi länkkäriä ja kipinöivää roskalavadiskoa. Yhdessä yhtyeen yhtenäisen tummanpuhuvan ulkoasun ja muun visuaalisuuden kanssa kokonaisuus välittyy tehokkaimmin nimenomaan keikalla.
Maxim avautuu klo 15:00, ovet saliin avataan klo 19:00.
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 15:00.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei
Pyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, [email protected]