VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,99 € / min. + pvm)
Sielukas laulaja-lauluntekijä Christopher Paul Stelling konsertoi Suomessa ensi syksynä. Yhdysvaltalaisartisti esiintyy Tampereen G Livelabissa keskiviikkona 18. syyskuuta ja Helsingin G Livelabissa heti seuraavana iltana 19. syyskuuta. Illat avaa maamme tunnustetuimpiin musiikintekijöihin kuuluva Matti Johannes Koivu.
Virtuoosimaisesta kitaranäppäilytekniikastaan ja intensiivisistä keikoistaan tunnustusta kerännyt Christopher Paul Stelling ammentaa ajattomaan soundiinsa vaikutteita kotimaansa rikkaasta musiikkiperimästä. Bob Dylanin, Missisippi John Hurtin ja Ben Harperin kaltaisiin nimiin vertautunut artisti on julkaissut uransa aikana seitsemän pitkäsoittoa, joista viimeisin on kuluvan vuoden maaliskuussa ilmestynyt vahvan omakohtainen tupla-albumi ”Forgotten But Not Gone and Few and Far Between”. Tuhansia keikkoja ympäri maailmaa soittanut Christopher Paul Stelling on jakanut esiintymislavoja edellä mainitun Ben Harperin lisäksi myös Mavis Staplesin ja Son Littlen kanssa.
Molempien iltojen avausartistina nähdään hurmoksellisista keikoistaan tunnettu Matti Johannes Koivu. Maamme vahvimpien laulaja-lauluntekijöihin riviin kuuluva rakastettu artisti ei epäröi tuoda tunteitaan musiikkiinsa ja hänet tunnetaan soolouransa lisäksi myös Ultramariini- yhtyeestä sekä ansioituneena dokumentaristina.