CEMETERY SKYLINEN LEPAKOT SUOMEN KEVÄTKIERTUEELLE!
Viime
kesänä John Smith Rock Festivalin horisontissa taivasmatkansa
ensimmäiset siiveniskut suorittaneet lepakot pimentävät Suomen jo
valmiiksi synkän kevättaivaan lopullisesti,
hautausmaa kerrallaan...
Lukuisat
haavepainajaiset toteutuvat, kun vähintäänkin kalmanlämpöisen
vastaanoton saanut syntymä saa jatkoa maaliskuussa neljän kevätkeikan
muodossa. Tampereen Olympia-korttelissa
Cemetery Skyline nähdään torstaina 20. maaliskuuta 2025.
"CEMETERY
SKYLINE ja John Smithin ensiesiintyminen viime vuonna, se oli jotain
maagista ja spesiaalia meille kaikille, ja jotain mitä ei pitänyt edes
tälle bändille
oikeasti tapahtua - eli soittaa livenä. Muttapa, kiitos mystisen
Laukaan vihtahousuisen Robin Hoodin eli herra John Smithin kryptisen
vaatimuksen johdosta näin tapahtui ja hyvä niin. Ja tulee tapahtumaan
tässä jopa hieman lisempää. Kannattaapa teidän kansalaisten
toki tiedostaa se, että nämä hutunkeittäjät lavalla samaan aikaan on
lähes kalenterillinen mahdottomuus eli tulee olemaan aika harvinaista
herkkua tai suolaa haavoille. Eli suosittelen vahvasti vääntäytymään
lippukioskeille ja paikanpäälle, jos nämä hommat
kiinnostaa. Ei tule tapahtumaan ihan joka hetki, eli ei oteta tavaksi,
mutta synkistellään nyt niin kauan, jahka tätä ilonkorviketta riittää." kertoo yhtyeen
Markus Vanhala.
Illan avaa suomalais-australialainen metalliyhtye The Eternal.
www.olympiakortteli.fi
Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 19:00
Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei