Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS: Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
Illan aloittaa vuosituhannen vaihteessa Ojakkalassa perustettu Avathar. Monia eri vaikutteita yhdistelevä yhtye vetää 25v-juhlakeikan neljännesvuosisadan mittaisen olemassaolonsa kunniaksi. 2021 bändi julkaisi viimeisimmän pitkäsoittonsa ”Ja niin sakenee pimeys”, jonka jälkeen keskittyminen on mennyt uuden materiaalin tekemiseen, jota toivottavasti kuullaan keikalla.
Vuonna 1999 perustettu Battlelore on keikkaillut vuosikymmenten aikana ahkerasti ympäri Eurooppaa ja julkaisi 2022 seitsemännen studioalbuminsa nimeltä ”Return of the shadow”. Rouhivista riffeistään, maalailevista syntikoistaan ja kahden solistin yhteispelistä muodostuva keitos on sekä melodista että menevää, yhdistäen mm. folkmetallin, powermetallin ja melodisen deathmetallin aineksia.
Ikäraja: Tapahtuma on ikärajaton Aika: Ovet klo 19:00 Showtime 20:00
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 4 päivää.
Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei