VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,99 € / min. + pvm)
Aston Kalmari on mukaansatempaavasta live-energiastaan ja koskettavista suomenkielisistä lyriikoistaan tunnettu rock-yhtye. Lappeenrannassa vuonna 2018 perustettu bändi kuvaa missiokseen madaltaa mielenterveyden haasteista puhumisen kynnystä.
“Tarkoituksemme on tarjota kuulijoillemme voimaannuttavaa samastumispintaa asioihin, joista ei yleensä kehdata puhua ääneen, kuten parisuhdeongelmat ja yksinäisyys. Parhaassa tapauksessa biisimme saavat yhtä aikaa kuulijansa tanssijalan vipattamaan ja tukahdetut tunteet purkautumaan. Rakastamme live-esiintymistä, ja se näkyy keikoillamme!” yhtyeen laulaja-kitaristi Aleksi Arola kommentoi.
Helmikuussa 2024 julkaistu, järjestyksessään toinen studioalbumi kantaa nimeä Mammanpojat. Basisti Ville Vuorio jatkaa avaamalla levyn punaista lankaa: “On paljon, mitä etenkin me miehet emme uskalla sanoa ääneen. Pelko ohjaa vaikenemaan, koska koulun pihalla opitut asenteet istuvat meissä tiukassa. Uskallanko olla oma itseni, jos vaarana on häpeä ja ulkopuolelle sulkeminen?”
Aston Kalmari on keikkaillut ja julkaissut musiikkia aktiivisesti. Kokoonpanon aiemmasta julkaisuhistoriasta löytyy debyyttialbumi ja kaksi EP:tä. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Älä rakastu minuun, Ajan virta ja Takaisin pintaan.
”Aston Kalmari on kuin Pahat pojat -elokuvan veljessarja. Pikkuisen kelmejä, mutta hyväsydämisiä herrasmiehiä, vaikka on tatuointeja ja kamat lujilla.” -Mika Kähkönen / Rajatapauksia-blogi
Olaf Burger
Olaf Burger + ranskalaiset (L, G), tarjolla keikkailtoina 20.00-21.15. Osta ruokailu House of Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.