EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,99 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Pe 3.5.2024  /  Möysän Musaklubi  /  Lahti

Antti Ketonen

Antti Ketonen Liput

Loistavana esiintyjänä tunnettu Antti Ketonen on menestynyt niin sooloartistina kuin bändinkin kera. Karismaattinen viihdyttäjä valloittaa kansaa isoilla rakkauslauluillaan, jotka kasvavat entistä vaikuttavimmiksi livenä. Ketonen oli perustamassa vuosituhannen taitteessa huippusuosittua Neljänsuora-yhtyettä, jonka jälkeen soolouran vuoro koitti 2017. Heti ensimmäinen single Olisitpa sylissäni muodostui tuplaplatinarajan rikkoneeksi jättiläismäiseksi radiohitiksi. Kappale oli itse asiassa koko vuoden soitetuin radiobiisi Suomessa 2018 ja pyörii yhä edelleen säännöllisesti rotaatiossa!

Antti Ketosen vyöltä löytyy useita tunnustuksia mm. Kullervo Linna -palkinnosta ja Vuoden iskelmästä lähtien. Hänen kultaa saavuttanut esikoissoolonsa sisälsi Olisitpa sylissäni -menestysbiisin lisäksi muitakin hittejä kuten Ennen kuin alkaa ukkostaa ja Niin kaunis. Tuorein pitkäsoitto ”Ainoo tie” on jatkanut pop-iskelmätaiturin menestyksekästä polkua luontevasti, mm. Me mennään tän läpi, Jos sua ei huomenna ois ja Katri Ylanderin kanssa tehdyn Koditon-biisin myötä. Tällä hetkellä TV-kasvonakin tunnettu Ketonen julkaisee uutta musiikkia tulevalta levyltään.

Möysä: InstagramFacebook | X | Youtube

www.moysa.fi


Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 20:00
Showtime 21:30

Liput ovelta 27

Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun)
- narikka sisältyy hintaan
- paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka
- lippu vaihdetaan rannekkeeseen

⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️


Z-YÖJUNA HELSINKIIN

Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin.

Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput!

Tarkista juna-aikataulut täältä.

Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.

Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.