VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Anni Pohto on laulaja-laulunkirjoittaja, joka tehnyt kappaleita eturivin suomalaisartisteille ja työstänyt The Rising -konseptialbumiaan. Lontooseen muuttaneen Pohton levyä edeltäneet singlet, kuten Everywoman, ovat tyylikästä ja emotionaalisesti väkevää vaihtoehtoista indiepoppia. The Rising julkaistaan syksyllä, ja Pohto juhlistaa sitä soittamalla albumin kokonaisuudessaan bändinsä kanssa G Livelabissa.
Mahls on tuottaja-artisti, jonka musiikissa elektroninen popmusiikki kohtaa runomaisen suomenkielisen lyriikan. Tajunnanvirtamaiset tekstit sekoittavat aikoja ja todellisuuksia omaksi universumikseen. Mahlsin debyyttialbumi "Muistikuvat Musta" julkaistiin huhtikuussa 2023 ja artisti on säveltänyt, sanoittanut, tuottanut ja äänittänyt albumin kokonaan itse. Mahls esiintyy soolona ja live koostuu massiivisista elektronisista äänimaisemista ja biiteistä, joiden päällä moderni lyriikka soljuu lausuttuna ja laulettuna.