VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–ti 9–19, ke-la 9-21, su 11-18 (1,99 € / min. + pvm)
Amoral juhlistaa 20-vuotiasta klassikkolevyään tänä kesänä – livekokoopanossa yhtä vaille kaikki albumilla soittaneet ja laulaneet jäsenet. Paluukesä starttaa Tampereen Tavara-asemalta perjantaina 16. toukokuuta Shade Empiren ja Voidfallenin seurassa.
2000-luvun alkupuolen tärkeimpiin kotimaisiin technical death metal -bändeihin lukeutuva Amoral juhlistaa toisen albuminsa Decrowningin pyöreitä kourallisella livekeikkoja. Kyseessä on yhtyeen ensimmäiset esiintymiset sitten vuoden 2017. Tampereella otetaan varaslähtö kesän keikoille, kun bändi saapuu Tavara-aseman jylhiin puitteisiin perjantaina 16. toukokuuta.
Kyseessä on todellinen melodisen kuolonmetallin superilta, sillä Tampereella nähdään myös kotimaisen äärimetallin kulmakiviin lukeutuva Shade Empire! Illan avaa helmikuussa kehutun kakkosalbuminsa julkaissut Voidfallen.
Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 28 €.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.