EN  SV
Seuraa:
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–su 9–21 (1,78 € / min. + pvm)

OmaTiketti

Teet ostoksia nopeammin, saat tiedon itseäsi kiinnostavista keikoista ja näet tilaushistoriasi

Kirjaudu tai Rekisteröidy tai Unohtuiko salasana?





VAROITUS:
Käytät ilmeisesti Safaria ja yksityistä selausta. Valitettavasti sivustomme ei toimi yksityisen selauksen kanssa. Poista yksityinen selaus käytöstä tai käytä toista selainta.

 

Uutiset

19.1.2018 09:00

The Rasmus saapuu huhtikuussa Suomen-keikoillaan Tavastialle ja Leville

Viime vuonna pitkän hiljaiselon uudella "Dark Matters" -albumillaan katkaissut The Rasmus suuntaa huhtikuussa Suomen-keikoille osana marraskuussa Keski-Euroopasta ja Englannista alkanutta Dark Matters -maailmankiertuetta, joka suuntaa vielä Venäjälle ennen rantautumistaan Suomeen. Kotimaassa yhtyeen edellinen livekeikka oli viime vuoden kesäkuussa RMJ:ssä ja sitä edeltävät esiintymiset Suomessa ovatkin vuodelta 2014. The Rasmus ottaa haltuun Tavastia-klubin lavan 27.4. Keikan lipunmyynti alkaa maanantaina 22.1. klo 9.00.

Kahdeksan studioalbumia uransa aikana julkaissut The Rasmus on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisyhtyeitä. Yli neljä miljoonaa albumia myynyt bändi on päässyt nauttimaan listamenestyksestä Suomen lisäksi muun muassa Saksassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Meksikossa ja Japanissa. Yhtyeellä on liki miljoona Facebook-tykkääjää ja Spotifyssa bändin kappaleet ovat keränneet kymmeniä miljoonia soittokertoja. Bändin viime syksynä julkaistun "Dark Matters" -albumin on tuottanut ruotsalainen tuottajatiimi The Family, ja siltä on julkaistu singleinä kappaleet "Paradise", "Wonderman" ja "Silver Night".

THE RASMUS
La 21.4.2018 Levi, Hullu Poro Areena
myyntiin ma 22.1.2018 klo 9.00
Pe 27.4.2018 Helsinki, Tavastia-klubi
Liput alk. 32 €, K-18
Myyntiin ma 22.1.2018 klo 9.00


Lippujen alkaen-hintoihin sisältyy Tiketin palvelumaksu. Mahdolliset toimitus- ja maksutapaan liittyvät kulut lisätään hinnan päälle. Katso Tiketin toimituskulut ja palvelumaksut.



Osta lippu

16.2.2018 10:00

Kuopio Rockcock julkaisi päiväkohtaiset esiintyjät sekä uusia artisteja ›


15.2.2018 16:36

Kotkan Meripäivien uudella V2 areenalla soi rock! ›


15.2.2018 15:00

Tampere Biennale julkaisi ohjelmistonsa ›


15.2.2018 12:30

Finnhits Festivaali juhlitaan toisen kerran elokuussa ›


15.2.2018 12:00

Haapavesi Folk Music Festivalin juhlavuoden liput nyt myynnissä ›


14.2.2018 15:57

Tahko Juhannus täydentää ohjelmistoaan ›


14.2.2018 11:25

Tikkurila Festivaali julkaisi loput artistit vuoden 2018 juhlatapahtumaansa ›


14.2.2018 10:15

SANNI, Silvana Imam ja muita uusia artisteja Ruisrockiin ›


13.2.2018 18:02

CMX:n kiertue alkaa Pakkahuoneelta ›


13.2.2018 17:23

Kotimaista loistoa Juva Rokkaa -festareilla ›


13.2.2018 14:43

Lisää ohjelmistoa Jurassic Rockiin Raised Fistin johdolla ›


13.2.2018 13:10

Valoa Festival valtaa Tampereen ydinkeskustan viikonloppuna ›


12.2.2018 10:00

RMJ julkaisee lisää kansainvälisiä ja kotimaisia tähtiartisteja - päiväohjelma nyt myös julki ja päiväliput myynnissä ›


10.2.2018 12:00

Saaristo Openin kattaus kasvoi muun muassa Apulannalla, Kaija Koolla ja Klamydialla ›


9.2.2018 13:58

Kesäkuussa Tampereella soi jälleen blues! ›


9.2.2018 10:00

Ruotsalaisyhtye H.E.A.T. keikkailee huhtikuussa Suomessa ›


9.2.2018 09:27

Lunta Ilosaaressa valtaa Joensuun Kerubin maaliskuussa ›


8.2.2018 14:15

Miss May I tuo metalcore-fanit yhteen Tavastialla lauantaina ›


8.2.2018 11:00

Ruisrock julkisti runsaasti lisää ohjelmaa – mukana Dua Lipa, First Aid Kit ja Years & Years ›


7.2.2018 11:00

Instrumentaaliyhtye Grails palaa Helsinkiin Kuudennelle Linjalle ›


6.2.2018 16:30

Megadeth, Opeth ja muita uusia nimiä Rockfesteille ›