EN  SV
Seuraa:
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–su 9–21 (1,78 € / min. + pvm)

OmaTiketti

Teet ostoksia nopeammin, saat tiedon itseäsi kiinnostavista keikoista ja näet tilaushistoriasi

Kirjadu tai Rekisteröidy tai Unohtuiko salasana?





VAROITUS:
Käytät ilmeisesti Safaria ja yksityistä selausta. Valitettavasti sivustomme ei toimi yksityisen selauksen kanssa. Poista yksityinen selaus käytöstä tai käytä toista selainta.

 

Uutiset

29.6.2018 12:00

Tehokkaasti tajuntaan tänä keväänä iskenyt Ruusut esiintyy Tavastialla syksyllä

Vuoden puhutuimpiin tulokkaisiin kuuluva Ruusut esiintyy Helsingissä Tavastia-klubilla perjantaina 28. syyskuuta. Lipunmyynti alkaa maanantaina 2.7. klo 9.00.

Ruusut on uusi elektroninen pop-yhtye, jonka jäsenet ovat Ringa Manner, Alpo Nummelin, Samuli Kukkola ja Miikka Koivisto.

Ruusut sai alkunsa vuonna 2016, kun sen jäsenet sopivat perustavansa bändin, jollaista ei ole ennen Suomessa kuultu. Tähän mennessä julkaistut singlet "Käärmeen Sisällä", "Glitchit" ja "Siamilaiset" ovat saaneet poikkeuksellisen paljon suitsutusta eri medioilta.

Ruusut valmistelee parhaillaan debyyttialbuminsa julkaisua. Levyn vastaavana tuottajana ja miksaajana toimii Artturi Taira (Rubik, Pariisin Kevät, Normal Life) ja sanoituksista yhdessä Ruusujen kanssa vastaa kirjailija Lauri Levola.


RUUSUT:
Ringa Manner (The Hearing, Pintandwefall, ROOXX)
Alpo Nummelin (Cityman, Zebra and Snake, Eleanoora Rosenholm)
Samuli Kukkola (Solano + Profettes, Yöstö, Ryeders)
Miikka Koivisto (Disco Ensemble, Hisser, Normal Life)



Lue Helsingin Sanomien arvio Ruusujen ensiesiintymisestä Sidewaysissa.


Osta lippu

20.7.2018 12:20

Flow Festivalin ohjelma on valmis ›


20.7.2018 09:10

HJK vs. BATE Borisov -karsintaottelun liput ovat nyt myynnissä ›


19.7.2018 15:30

Julian Marley & The Uprising tuo reggaebileet Hernesaareen ›


18.7.2018 18:00

Festarikartalle palaava Pipefest juhlitaan ensi viikolla ›


17.7.2018 15:21

Sastamala Gregoriana vie tällä viikolla venetsialaisiin tunnelmiin ›


17.7.2018 10:00

Nyt saat kaksi kuukautta Singaa ostamalla lippusi Tiketin verkkokaupasta ›


13.7.2018 14:25

HJK ja Víkingur kohtaavat Mestareiden Liigan ensimmäisen karsintakierroksen toisessa osaottelussa tiistaina ›


13.7.2018 11:36

On The Rocks juhlii 17-vuotista taivaltaan elokuussa ›


13.7.2018 10:16

Suuret Oluet - Pienet Panimot tuo pienpanimot näkyvästi esille ympäri Suomen ›


10.7.2018 13:05

Lost In Musicin ensimmäiset artistit on julkistettu ›


6.7.2018 18:00

Lakritsi- ja Salmiakkifestivaalit entistä suurempana Wanhassa Satamassa ›


5.7.2018 16:00

Tikkurila Festivaaliin enää kaksi viikkoa aikaa ›


5.7.2018 12:30

Ylisfestarit tarjoaa monipuolista ohjelmaa koko perheelle ›


5.7.2018 11:00

Flow’n suositussa Perhesunnuntaissa SkiditMegaDiskoillaan ja joogataan ›


4.7.2018 16:15

Deep Purple esiintyy pian Suomessa kahdessa konsertissa ›


4.7.2018 09:15

Visio Festival tuo jälleen klubimusiikin Suvilahteen heinäkuussa ›


3.7.2018 19:00

Vantaan Viihdeorkesterin 70-vuotisia juhlitaan Finlandia-talossa ›


3.7.2018 09:00

Muusikko-tuottaja Ólafur Arnalds saapuu itsestään soivine pianoineen Kulttuuritalolle ›


3.7.2018 08:45

HJK saa keskiviikkona vieraakseen PS Kemin ›


2.7.2018 16:45

Tutustu ILMIÖn kiehtovaan taideohjelmaan ›


2.7.2018 10:45

Cheek saapuu Solar Soundin pääesiintyjäksi ›