Instrumentaalista post-metalia, synkkää sludgea, jyräävää stoneria,
maalailevaa post-rockia ja Slint-henkistä äkkiväärää vaihtoehtorockia
yhdistelevä Pelican saapuu Helsingin Nosturiin lauantaina 21. huhtikuuta. Liput arvostetun yhdysvaltalaisbändin ensimmäiselle Suomen keikalle tulevat myyntiin maanantaina 21. marraskuuta.
Vuonna 2001 Chicagossa perustettu Pelican kuuluu Neurosisin, Cult of
Lunan ja Isisin tavoin post-metalin menestyneimpiin nimiin. Yhtyeen
tyypillisesti lähes 10 minuuttia kestävät, pääosin instrumentaaliset ja
moniosaiset kappaleet ovat nostaneet bändin kulttisuosioon ympäri
maailmaa, mutta vankasta underground-menestyksestään huolimatta
yhdysvaltalaisnelikko keikkailee nykyisin vain harvakseltaan.
Pelican julkaisi nimettömän debyytti-ep:nsä (2003) ohella kolme
ensimmäistä albumiaan Isis-nokkamiehen Aaron Turnerin Hydra Head
Recordsin kautta. Bändin alkuaikojen levyistä kaikkein merkittävimpänä
pidetään vuoden 2005 pitkäsoittoa ”The Fire in Our Throats Will Beckon
the Thaw”, joka uudisti samalla koko post-metal -genren muotokieltä.
Nykyisin Pelican kuuluu Southern Lordin (mm. Earth, Goatsnake) talliin,
ja bändin neljäs ja toistaiseksi viimeisin albumi ”What We All Come to
Need” ilmestyi syksyllä 2009. Ensimmäistä kertaa vokaaliosuuksiakin
sisältäneen levyn vierailijoina kuullaan esimerkiksi Sunn O)))
-muusikkoa Greg Andersonia sekä levy-yhtiön vaihdoksesta huolimatta
yhtyeen lähipiiriin kuuluvaa Aaron Turneria.
Ensi keväälle uutta ep-julkaisua lupaillut Pelican soittaa juuri ennen
Suomeen saapumistaan muun muassa Hollannissa Roadburn Festivalilla sekä
kiertää Iso-Britanniaa. Illan avaava Tombstoned yhdistelee musiikissaan Sleepin ja Electric Wizardin henkistä stoner/doom metalia sekä Pink Floydin ja Hawkwindin psykedeliaa.
La 21.4.2012 Helsinki, Nosturi +Tombstoned
Liput alk. 23,50 €, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18
Lipunmyynti alkaa ma 21.11.2011 klo 9.00
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä