EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11–18 (1,99 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Uutiset

19.4.2011 09:18

Elektrofunk-suosikki Chromeo ensi kertaa Suomeen

Huippusuosittu elektrofunk-duo Chromeo saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Nykypäivän menestyneimpiin elektronisen musiikin yhtyeisiin lukeutuva kanadalaisbändi soittaa livekeikan Helsingissä The Circus -klubilla sunnuntaina 17. heinäkuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin torstaina 21. huhtikuuta.

Lukioikäisinä tavanneiden P-Thuggin ja Dave 1:n muodostama Chromeo saavutti kansainvälisen läpimurron toisella pitkäsoitollaan "Fancy Footwork" (2007), joka yhdisteli innovatiivisesti 80-lukuvaikutteisessa soundissaan elektroa, funkia ja syntikkapoppia. Bändi nousi hetkessä elektronisen musiikin nimekkäimpien tekijöiden joukkoon, ja Chromeon kappaleet päätyivät voimasoittoon MTV:n ja radiokanavien ohella yökerhoihin ja indiediskoihin.

Chromeon nousujohteista uraa jatkoi viime syksynä ilmestynyt kolmoslevy ”Business Casual”, jolla vierailee muun muassa Solange "Beyoncén sisko" Knowles. Albumin mittava maailmankiertue tuo yhtyeen ensi kesänä viimeinkin myös Suomeen.

Viime vuosina Chromeo on kiertänyt maailmaa Bloc Partyn, NERDin ja Chemical Brothersin seurassa, esiintynyt yhteiskeikoilla Hall & Oatesin kanssa, nähty festivaaleilla Coachellasta Glastonburyyn ja loppuunmyynyt valtaosan omista klubikeikoistaan. Lisäksi Chromeo on remiksannut muun muassa Cut Copya, Vampire Weekendia ja Sebastien Tellieria sekä julkaissut omia suosikkejaan esittelevän miksauslevyn arvostetussa DJ Kicks -sarjassa.

Su 17.7.2011 Helsinki, The Circus
Liput alk. 36,30 €, K-18
Lipunmyynti alkaa to 21.4.2011 klo 9.00

Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä

10.6.2026 10:30

Festarit Tutuiksi: Tuska Festival tuo raskaan musiikin Suvilahteen ›


10.6.2026 10:00

Club For Five saapuu Radalla Resortiin! ›


9.6.2026 18:26

Hyacinth Bucket hurmaa Iisalmessa ›


9.6.2026 13:00

Tervetuloa Laukon kartanon kesään! ›


8.6.2026 14:30

Helsinki City Festival starttaa tänä perjantaina! ›


5.6.2026 16:00

Fc Honka pelasi itsensä SuomenCupin puolivälieriin ›


5.6.2026 15:45

Helsingin Ryhmäteatterissa syksyllä nähdään Äitisi, Klytaimestra ›


5.6.2026 10:00

Jytäkesä Go-Go aikataulut julki! ›


5.6.2026 07:00

Festarikesä on täällä! ›


4.6.2026 08:00

Lähde aikamatkalle keskiaikaan! ›


3.6.2026 18:58

Ota festarikesän bingohaaste haltuun! ›


3.6.2026 15:30

Fiskars Summer Festival tuo kamarimusiikin ja kansainväliset huippuosaajat historialliseen ruukkimiljööseen ›


3.6.2026 12:00

Kesän hulvattomin komedia valloittaa Rauhalahti Teatterin – uskallatko kokeilla Helppoa eroa? ›


3.6.2026 09:00

Iitin musiikkijuhlien ohjelma yllättää monipuolisuudellaan ›


2.6.2026 16:40

Ystävyys, rakkaus ja inspiraatio kohtaavat Iittalan musiikkijuhlilla kesäkuussa ›


2.6.2026 16:35

Himos Juhannus kokoaa keskikesän juhlijat Himokselle! ›


1.6.2026 13:00

Kesän pihakeikat Pyhtäällä jo kuudetta kesää ›


1.6.2026 09:00

Uusi Tampere tapahtumakesä tulee taas! ›


30.5.2026 12:00

Jepa Lambert Soulful Christmas -joulukiertueelle konserttisaleihin ›


30.5.2026 10:00

PMMPn musiikkia kuullaan Tervasaaressa kesäkuun alussa! ›


29.5.2026 15:37

Valvomo Mikä kesä 20v -klubikiertueelle! ›