InfoTapahtumahakuJärjestäjät
 

Bookmark and Share

Kalifornialainen REEL BIG FISH Nosturissa 9.3.2009

6.10.2008 12:08

|Riemukasta skapunkia soittava yhdysvaltalainen Reel Big Fish saapuu toista kertaa Suomeen. Kokoonpano esiintyy Nosturissa ensi vuoden maaliskuun 9. päivä.

                

Humoristisesta ja tarttuvasta skapunkista tunnettu Reel Big Fish on keikkaillut aktiivisesti jo 90-luvun alkupuoliskolta lähtien. Kuusihenkinen kokoonpano aloitti toimintansa kolmen miehen ryhmänä, mutta tuplasi miehistönsä jo yhtyeen alkutaipaleilla. Puhaltimilla ryyditettyjä reippaita ralleja soittava yhtye viljelee huumoria niin sanoitusten kuin sävellystenkin puolella, ja bändin meininki sijoittuukin NOFX:n ja Mad Caddiesin välimaastoon.

 

Reel Big Fish on uransa aikana julkaissut kuusi studioalbumia, joista viimeisin "Monkeys for Nothin’ and the Chimps for Free" julkaistiin viime vuoden heinäkuussa. Oman tuotantonsa ohella lukuisista lainakappaleista tunnettu yhtye on versioinut mm. A-han, Duran Duranin sekä The Smithsin materiaalia. Vuosia kestänyt ahkera keikkailu on luonut Reel Big Fishille vankan pohjan, jolta suunnata alati suuremmille esiintymisareenoille.

 

Edellisen kerran Reel Big Fish nähtiin Suomessa viime talvena, jolloin lähes loppuunmyyty Tavastian keikka keräsi huomattavan paljon yleisöä myös itänaapureista Virosta ja Venäjältä. Ennen Nosturin esiintymistä bändi kiertelee Kanadaa ja Etelä-Amerikkaa. 

 

LIPUT: alk. 18,50 €, -S-/K-18

Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 8. lokakuuta.

 

www.reel-big-fish.com

www.myspace.com/reelbigfish 

 

Konsertti järjestetään Fullsteamin, Nosturin ja Noise.fi:n yhteistyönä.


Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä.