Liput ovelta 22 €.
Lippu vaihdetaan rannekkeeseen.
Tapahtuma on esteetön.
Huhtikuussa järjestettävän Vappupamaus - tapahtuman pääesiintyjänä toimii Apulanta
Työväen Musiikkitapahtuma täyttää ensi kesänä jo 40 vuotta. Festivaalin juhlavuoden korkkaa Vappupamaus- tapahtuma, jota vietetään vapun kynnyksellä lauantaina 28. huhtikuuta Valkeakosken Rantahotelli Waltikassa. Pamauksen ohjelmaan kuuluu muun muassa Apulanta – yhtyeen esiintyminen sekä Työväen Musiikkitapahtuman kesän 2012 ennakko-ohjelman julkaisu.
Waltikassa pamahtaa!
Vappupamauksen pääesiintyjänä toimiva Apulanta on kuulunut kotimaisen rockin kärkikastiin jo kymmeniä vuosia. Uran varrella yhtye on julkaissut muun muassa kymmenen studioalbumia, valloittanut singlelistan yli 20 kertaa ja myynyt yli puoli miljoonaa levyä. Viime vuonna huikeaa 20-vuotista uraansa juhlinut Apulanta julkaisi uuden kappaleen ”Pihtiote” marraskuussa.
Apulannan lisäksi tapahtumasta löytyy myös paljon muuta ohjelmaa. Waltikan terassilla karkelot järjestää Duo Töyssy & Tervaniemi ja alakerrassa lauletaan työväen-, rauhan- ja punklaulujen karaokea. Yläkerrassa ennen Apulannan esiintymistä yleisö pääsee seuraamaan vapputriathlonia, johon tapahtuman yhteistyökumppaneita haastetaan kisaamaan leikkimielisiin kilpailuihin. Lisäksi tapahtumassa julkaistaan Työväen Musiikkitapahtuman ennakko-ohjelma sekä yhteistyökumppanit.
Vappupamaus - tapahtuman tarkka ohjelma julkistetaan lähempänä kevättä.