VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–ti 9–19, ke-la 9-21, su 11-18 (1,99 € / min. + pvm)
Huikeaan menestykseen muutamassa vuodessa noussut romanialainen tanssipop-tähti Inna esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa 23. helmikuuta Helsingin The Circuksessa. Konsertin liput tulevat myyntiin 17. joulukuuta.
Pop-melodioita elektroniseen klubimusiikkiin yhdistelevän Innan menestys alkoi heti vuonna 2008 julkaistun "Hot" -debyyttisinglen myötä. Kappale nousi listakärkeen ensin koko itäisessä Euroopassa, ja valloitti myöhemmin
listat maailmanlaajuisesti. Häikäisevää menestystä jatkoivat "Love", "Deja Vu", "Amazing" ja "Sun Is Up", jotka dominoivat listoja niin Romaniassa kuin maan ulkopuolellakin. Hän julkaisi "Hot"-debyyttialbuminsa vuonna 2009, ja "I Am The Club Rocker" -albumi seurasi vuonna 2011. Rohkean estottomasti videoillaan esiintyvästä Innasta on tullut uskomaton sensaatio myös Youtubessa.
Inna on palkittu useita kertoja maansa parhaana artistina. Hänet on palkittu myös kansainvälisestä menestyksestään European Boarder Breakers -palkinnolla. Hän on myynyt pelkästään Isossa Britanniassa yli 600 000 singleä ja 100 000 albumia. Kolmannen albuminsa Inna julkaisee vuonna 2013.
La 23.02.2013 The Circus, Helsinki
Liput alk. 26,50 €, VIP-liput alk. 46,50 €, K-18
Lipunmyynti alkaa ma 17.12.2012 klo 9.00
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä.