width=
 width=
PUHELINPALVELU 0600-1-1616 MA–SU 9–21 (1,78 € / min. + pvm)

Nigel Kennedy (UK)

Musiikkitalo, Helsinki
Su 30.09.2012
Ovet klo 18:00
Hinta 69 €
Ikäraja ikärajaton

Tiketti myy numeroituja istumapaikkoja parvelle.
Myynnissä katsomot B, C ja G.



• Lippuja löytyy • Lippuja rajoitetusti • Lippuja jäljellä vähän • Loppuunvarattu

rle.fi

Viulun huipputaituri Nigel Kennedy Suomeen syyskuussa!

Brittiläinen viulutaituri Nigel Kennedy saapuu konsertoimaan Helsinkiin syyskuun lopussa. Kennedy esiintyy The Nigel Kennedy Quintet -yhtyeensä kera Musiikkitalossa sunnuntaina 30. syyskuuta. Konsertti on varsin harvinainen, sillä Kennedy on nähty Suomessa vain muutaman kerran aiemmin.

Liput Nigel Kennedyn ja The Nigel Kennedy Quintet -yhtyeen konserttiin maksavat 69 euroa, ja ne tulevat myyntiin maanantaina 28. toukokuuta.

Nigel Kennedyä on kutsuttu viulun ihmelapseksi ja kauhukakaraksi. Hän yhdistää soitossaan aikamme musiikillisia virtauksia klassiseen perinteeseen. 1990-luvun alussa Kennedy loi mainetta ja ärsytti Englannin klassisen musiikin piirejä punkkarihabituksellaan. Pian sen jälkeen hän hyppäsi hetkeksi rockin pariin. Yli 25 vuotta kestäneen uransa aikana Kennedy on tullut tunnetuksi erityisesti useita miljoonia kappaleita ympäri maailman myyneestä Vivaldin Neljä vuodenaikaa -levytyksestään.

Kennedy opiskeli nuorena Britanniassa Yehudi Menuhin suojeluksessa, jonka jälkeen hän siirtyi Juilliardiin New Yorkiin. Hän debytoi Lontoossa Royal Festival Hallissa 1977 ja Berliinin Filharmonikkojen kanssa 1980. Vuonna 1985 hän julkaisi ensimmäisen suurta menestystä saaneen albuminsa Edgar Elgarin viulukonsertosta.

Nigel Kennedy soittaa useilla erityisesti hänelle tehdyillä viuluilla, mutta arvokkain kaikista hänen viuluistaan on vuoden 1732 Carlo Bergonzi.
Musiikin lisäksi Kennedy on intohimoinen jalkapallofani ja Aston Villan kannattaja. Hän on naimisissa ja yhden pojan isä. Perheellä on kodit sekä Britanniassa että Kennedyn puolison kotimaassa Puolassa, josta myös kaikki The Nigel Kennedy Quintet -yhtyeen taiturimaiset soittajat ovat kotoisin.

 width=