16.7.2012 10:31

Amerikkalaisen kitarataiturin
Steve Vain uusi soololevy ”The Story of
Light” julkaistaan elokuussa, ja samaa nimeä kantava
levynjulkaisukiertue saapuu loppusyksystä myös Suomeen. Vai konsertoi
nelihenkisen yhtyeensä kanssa
maanantaina 22. lokakuuta Tampereen Pakkahuoneella ja tiistaina 23. lokakuuta Helsingin The Circuksessa. Konserttiliput molempiin tapahtumiin tulevat myyntiin
torstaina 19. heinäkuuta.
Maailman taitavimpiin kitaristeihin lukeutuva Steve Vai aloitti uransa
Frank Zappan yhtyeessä kolme vuosikymmentä sitten. Myöhemmin myös
lukuisten muiden huippuartistien ja -yhtyeiden, kuten Whitesnaken,
Motörheadin, David Lee Rothin ja Ozzy Osbournen kanssa levyttänyt Vai on
kuitenkin tullut parhaiten tunnetuksi soolouransa kautta. Vuonna 1984 ilmestyneen ”Flex-Able” –debyytin ja
viimeistään sitä seuranneen ”Passion and Warfare” –levyn (1990) myötä
suosiollisesti käynnistyneen soolouransa aikana Vai on noussut
poikkeuksellisen arvostetuksi kitara-artistiksi. Sen viimeisin
tuotos, elokuussa julkistuva albumi ”The Story of Light” tulee olemaan
vahva instrumentaalinen kokonaisuus, jolla lisäksi kuullaan vierailevia
vokalisteja.
Jatkuvasti haasteita hakeva, monilahjakas Vai on muusikon uransa ohella
myös toiminut kitaravalmistaja Ibanezin suunnittelijana, pistänyt
pystyyn oman ” Favored Nations” -levy-yhtiönsä ja perustanut
hyväntekeväisyysjärjestö ”Make A Noise Foundation”:in, joka tarjoaa
koulutusta ja soittimia nuorille, varattomille muusikoille.
Suomen-keikoilla lavalla nähdään myös Vain luottokiertuemuusikoita -
kitaristi Dave Weiner, rumpali Jeremy Colson sekä Grammy- ja
Emmy-palkittu basisti Philip Bynoe. Harppua ja koskettimia konserteissa
soittaa upea popjazz-laulaja Deborah Henson-Conant.
La 22.10.2012, Pakkahuone, TampereLiput alk. 40,50€, K-18
Ti 23.10.2012, The Circus, HelsinkiLiput alk. 40,50€, K-18
Liput tulevat myyntiin torstaina 19.heinäkuuta klo 09:00.Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä