Paraati / Power FestivalParaati / Power Festival
EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Uutiset

23.4.2014 11:20

Punk-yhtye Stiff Little Fingers syksyllä Tavastialle

Legendaarinen belfastilaisbändi Stiff Little Fingers esiintyy Helsingissä Tavastialla osana uuden levynsä julkaisukiertuetta. Odotettua "No Going Back" -nimistä uutta albumiaan bändi valmisteli pitkään, sillä edellisestä studioalbumista ehti kulua 11 vuotta. Stiff Little Fingers esiintyy Tavastialla torstaina 6. marraskuuta. Ennakkolipunmyynti alkaa perjantaina 25. huhtikuuta.
 
Jo 70-luvun lopun ensimmäisen punk-aallon harjalla ratsastaneen yhtyeen esiintymiset Suomessa ovat olleet harvinaista herkkua. Bändi on esiintynyt maassamme ainoastaan vuonna 1979 Oulun Kuusrockissa ja Helsingin Kaivopuistossa sekä viime vuoden keväällä lähes täydelle salille The Circuksessa Helsingissä.
 
Stiff Little Fingers perustettiin vuonna 1977, ja siitä tuli ensimmäisen punk-aallon yksi keulakuvista. Monet yhtyeen singlet ja albumit ovat punkin klassikkojulkaisuja, kuten esimerkiksi singlet "Gotta Getaway", "Alternative Ulster" ja "Suspect Device" sekä yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia "Imflammable Material" ja "Nobody’s Hero". 70–80-lukujen tulenarka poliittinen tilanne Pohjois-Irlannissa oli yksi vahvoista teemoista, joka kuului yhtyeen musiikissa ja sanoituksissa.
 
Stiff Little Fingers hajosi vuonna 1983, mutta kasasi rivinsä viiden vuoden tauon jälkeen ja on sen jälkeen keikkaillut aktiivisesti sekä julkaissut harvakseltaan levyjä. Yhtyeen esiintyy edelleen täysille saleille ympäri maailmaa ja tarjoaa lavalla sitä samaa alkuperäistä energiaa, mistä tuli tunnetuksi jo uransa alkuvuosina.

Stiff Little Fingers (UK)
To 6.11.2014 Tavastia, Helsinki
Liput alk. 35,50 € , K-18
Lipunmyynti alkaa pe 25.4.2014 klo 9.00


Lippujen alkaen-hintoihin sisältyy Tiketin palvelumaksu. Mahdolliset toimitus- ja maksutapaan liittyvät kulut lisätään hinnan päälle. Tiketin palveluhinnasto on luettavissa täältä.

18.4.2024 13:22

Grotesk Helsinki tuo laajan artistikattauksen Helsingin keskustaan kesäksi ›


17.4.2024 10:00

BC Nokia jatkaa Korisliigan välierissä! ›


15.4.2024 11:00

Blockfest 2024 ohjelma nyt valmis! ›


13.4.2024 13:30

Varmista paikkasi unelmien F-liiga finaaleihin! ›


12.4.2024 09:00

XXL Mössö Pikkujoulut & XXL Metalli Mössö marraskuussa 2024 Lahdessa! ›


11.4.2024 10:05

Ilosaarirockin ohjelma valmis – Stam1na erikoiskeikalle kera Joensuun kaupunginorkesterin ›


8.4.2024 10:01

Tulevan kesän CoolHead Live -konsertit on viimeistä silausta vaille julkaistu! ›


4.4.2024 12:00

Saaristo Festivaaliin kymmenen kansainvälistä ja kotimaista huippuartistia uudelle Jyrki Retro Stagelle ›


3.4.2024 10:00

Sam's Comedy Club 2024 - komiikkaa kotimaisten taiteilijoiden voimin! ›


2.4.2024 17:25

F-liigan naisten sarjan finaalit käynnistyvät perjantaina! ›


2.4.2024 12:30

IF Gnistanin ensimmäinen ottelu Veikkausliigassa! ›


1.4.2024 08:00

Tiketti lanseeraa tosi-tv-sarjan! ›


28.3.2024 14:30

Stand up -kollektiivi All Female Panelin Kesäkollikiertue 2024! ›


28.3.2024 14:08

Hidasta elämää -festivaali Ruovedellä ›


28.3.2024 14:00

Vuoden herkullisin tapahtuma – yli 80 osastoa! ›


26.3.2024 10:00

20 vuotta täyttävän Dark River Festivalin kokoonpano on valmis! ›


22.3.2024 12:00

Kuopion Rauhalahti Teatterin kesän uutuusnäytelmän Karavaanarit 2 liput nyt myynnissä! ›


22.3.2024 09:00

U19-naisten Salibandyn MM-kisat pelataan Lahdessa toukokuussa! ›


20.3.2024 11:00

Tiketti on vuoden 2024 parhaiden työpaikkojen joukossa! ›


20.3.2024 10:01

Teatteri Sirkus Suosalo -kiertueteatterin liput nyt myynnissä! ›


19.3.2024 12:00

Sidewaysin musiikkiohjelma on uusien lisäysten myötä valmis! ›