Helsingin Bar Loose muuntautuu
11-12. toukokuuta parhaan pohjoismaisen garagerockin ja rock'n'rollin autotalliksi, kun tanskalaislähtöinen Gutter Island Festival asettuu Helsinkiin viikonlopun ajaksi. Klubifestivaalin perjantai-illan pääesiintyjänä nähdään huhtikuussa uuden albuminsa julkaiseva, Suomessa useaan otteeseen menestyksekkäästi vieraillut tanskalainen psykedeliagaragetrio
Baby Woodrose. Lauantain paalupaikalla esiintyy skandinaavisen garagerockin kuningas-yhtye, hartaasti Suomeen odotettu
The Nomads, joka julkaisee juuri Gutter Island Finlandin kynnyksellä uuden albuminsa "Solna".
Gutter Island Finland festivaaleilla nähdään myös Tukholmasta ponnistava rocktyttö-trio
Heavy Tiger ja kotimaiset
The Souls,
Disgrace ja
The Country Dark. Vinyyliharvinaisuutensa Norjasta tuova Rock & Spesialreiser -deejiikaksikko
Farbror Fuzz & Joao Caveira vastaa levymusiikista perjantaina ja lauantain tanssibileitä tahdittavat suosikkiklubi Club Casinon deejiit
Lord Fatty ja John Wayne. Lisää festivaalin esiintyjiä julkaistaan myöhemmin.
Anderz Nielsen, kööpenhaminalaisen Gearbox Agencyn agentti ja yksi vuonna 2000 startanneen festivaalin alkuperäisistä järjestäjistä kertoo, että Gutter Islandin ydinajatus on löytää ja nostaa esiin uusia yhtyeitä sekä levittää elinvoimaisen pohjoismaisen garagen ja rock'n'rollin ilosanomaa.
"Suomi on aina ollut tuottelias maa rockbändien suhteen, siksi on luontevaa että järjestämme festivaalin tällä kertaa yhteistuotantona myös Helsingissä. Toivon että tuomalla Gutter Islandin Suomeen rakennamme vankan siteen naapureihimme "kylmässä Pohjolassa" ja että tanskalaiset kiinnostuvat entistäkin enemmän suomalaisista yhtyeistä - ja suomalaiset tanskalaisista yhtyeistä, sekä tietenkin Gutter Island -festivaalista itsestään."
Gutter Island FinlandPe 11.05.2012 Helsinki, Bar Loose
Baby Woodrose (DEN), Heavy Tiger (SWE), The Country Dark, Rock & Spesialreiser Dj's Farbror Fuzz & Joao Caveira (NO)
Liput alk. 19,50 €, K-22
La 12.05.2012
The Nomads (SWE), The Souls, DisgraceBar Loose, Helsinki
Liput alk. 19,50 €, K-22
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä