Turun Ruissalossa 5.-7. heinäkuuta juhlittavan Ruisrockin sunnuntaipäivän viimeinen kiinnitys on yhdysvaltalaistähti Erykah Badu. Kotimaisia kiinnityksiä ovat Roope Salminen ja Koirat sekä Turku Rock Academy -bändit Alice Airbuzz ja Harmi.
Erykah Badu on yksi neo soul -liikkeen alullepanijoista, uuden vuosituhannen Billie Holiday, jonka vaikutus on näkynyt laajalti. Artistin vuonna 1997 ilmestynyt ”Baduizm”-debyytti on genren merkkiteos ja arvostelumenestys, joka palkittiin kahdella Grammy-palkinnolla. Suomessakin aikaisemmin muutaman ylistetyn konsertin tehnyt artisti on julkaissut kaikkiaan viisi studioalbumia, joista viimeisimmät ovat albumikaksikko ”New Amerykah Part One (4th World War)” (2008) ja ”New Amerykah Part Two (Return of the Ankh)” (2010). Elokuvanäyttelijänäkin kunnostautunut Badu tunnetaan ahkerasta yhteistyöstään muiden artistien kanssa sekä Soulquarians-kollektiivista, jossa vaikuttavat myös mm. Common, Mos Def ja Q-Tip. Artistin tuoreimpiin tekemisiin kuuluu yhteisbiisi ”Q.U.E.E.N.” Janelle Monaen kanssa.
Tämän kesän uutuutena festivaalialueelle nousee KOFFin stage dive -lava, jolla yleisö pääsee daivailemaan luvan kanssa. Bileistä lavalla vastaa kaikkina kolmena päivänä urakoiva cover-kokoonpano Roope Salminen ja Koirat, joka tulkitsee hip hop -helmiä meiltä ja maailmalta. Seitsenhenkisen ryhmän räiskyvä livemeininki on kerännyt hetkessä yhtyeelle suuren fanikunnan. Yleisö pääsee hyppimään esiintymislavan eteen pystytetylle jättipatjalle, jonka pintakuvitukseksi on painettu keikoilta tuttu yleisömeri.
Ruisrock on aloittanut yhteistyön Turun kaupungin Nuorten palveluiden Turku Rock Academy -hankkeen kanssa. Yhteistyön tuloksena kaksi yhtyeistä pääsee tänä kesänä soittamaan ensimmäiset Ruisrock-keikkansa. Lauantaina lauteille nousee synth/indierock-yhtye Alice Airbuzz, joka on julkaissut Turku Rock Academyn alaisuudessa jo kaksi singleä. ”Lentokaloja”-ensisinglensä julkaissut Harmi puolestaan tanssittaa festarikansaa sunnuntaina raikkaalla suomipopilla J. Karjalaisen ja Pariisin Kevään hengessä.
Ruisrock 5.-7.7.2013 Turku, Ruissalo - varmistuneet artistit päiväkohtaisesti:
Perjantai: Hurts (UK), Editors (UK), Knife Party (AUS), At the Gates (SWE), Band of Horses (USA), Jessie Ware (UK), Håkan Hellström (SWE), Graveyard (SWE), Michael Monroe, Karri Koira, Pää Kii, Rico Tubbs, Samuli Putro, Stam1na, Xysma, Tiiu Helinä, Black Lizard, HeavyWeight DJs
Lauantai: HIM, Dizzee Rascal (UK), Crystal Castles (CAN), La Roux (UK), Soilwork (SWE), Icona Pop (SWE), Kerkko Koskinen Kollektiivi, PMMP, Amorphis, CMX, Von Hertzen Brothers , Disco Ensemble, Anna Puu, Jätkäjätkät, Kaija Koo, Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo, French Films, Notkea Rotta feat. SMC Lähiörotat, Pertti Kurikan Nimipäivät, Ruger Hauer, Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Minä ja Ville Ahonen, Kivesveto Go Go, Tavastian Lauantaidisko, Alice Airbuzz
Sunnuntai: Pet Shop Boys (UK), Erykah Badu (USA), Biffy Clyro (UK), The Sounds (SWE), Macklemore & Ryan Lewis (USA), Gary Clark Jr. (USA), Charli XCX (UK), J. Karjalainen, Ismo Alanko, Cheek, Haloo Helsinki!, Kotiteollisuus, Raappana & Sound Explosion Band, Nicole Willis & The Soul Investigators, Teflon Brothers, Samae Koskisen Korvalääke, Satellite Stories, Sin Cos Tan, Harmi
Pe 5.7.- Su 7.7.2013 Ruissalo, Turku
Liput alk. 122,50 € (3 pv), alk. 107,50 € (pe&la/la&su/pe&su) ja alk. 77,50 € (pe/la/su)
VIP-liput alk. 401,50 € (3 pv), alk. 221,50 € (la) ja alk. 191,50 € (pe/su), ikärajaton
Leirintäalueen liput 4.-8.7. alk. 32 € + asuntovaunupaikka alk. 21,50 €
Jokaisesta lipputyypistä on myös myynnissä Saaristomeri-tukilippu, jonka
ostamalla asiakas voi lahjoittaa kolme euroa vesien suojelemiseen
Saaristomeren Suojelurahastolle (Rahankeräyslupa nro 2020/2012/3159).
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä.