Paraati / F-liigaParaati / F-liiga
EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Uutiset

9.12.2014 13:55

CMX keväiselle klubikiertueelle

CMX julkaisee viidennentoista albuminsa alkuvuodesta. Bändi starttaa tuoreen levynsä tiimoilta yli 20 klubikeikkaa käsittävän kevätkiertueen 13. helmikuuta 2015 Oulusta soittaen kaksi iltaa peräkkäin 45 Specialissa. Koko kevään kestävä kiertue saapuu myös muun muassa Joensuuhun, Turkuun, Seinäjoelle, Tampereelle, Kuopioon, Jyväskylään, Poriin, Hämeenlinnaan sekä Helsinkiin. Liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
 
CMX:n uutukainen, Arto Tuunelan tuottama "Mesmeria", ilmestyy 30. tammikuuta. Albumilta saatiin maistiaisia ensimmäisen singlen "Rakkaudessa ja sodassa" muodossa eilen 8. joulukuuta. Torniossa vuonna 1985 perustettu CMX on uransa aikana myynyt yli 400 000 levyä, äänestetty lukuisia kertoja merkittävimmäksi kotimaiseksi bändiksi sekä saavuttanut huojumattoman aseman sekä kriitikoiden että suuren yleisön keskuudessa.
 
MESMERIA-KIERTUE 2015
Pe 13.02.2015 Oulu, 45 Special
La 14.02.2015 Oulu, 45 Special
Pe 20.02.2015 Joensuu, Kerubi
La 28.02.2015 Turku, Klubi
Pe 13.03.2015 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
La 14.03.2015 Tampere, Pakkahuone
Pe 20.03.2015 Kuopio, Henry´s Pub
La 21.03.2015 Kuopio, Henry´s Pub
La 11.04.2015 Jyväskylä, Lutakko
Pe 17.04.2015 Pori, Kino
La 18.04.2015 Hämeenlinna, Suisto-klubi
Pe 22.05.2015 Helsinki, Tavastia

Lippujen alkaen-hintoihin sisältyy Tiketin palvelumaksu. Mahdolliset toimitus- ja maksutapaan liittyvät kulut lisätään hinnan päälle. Tiketin palveluhinnasto on luettavissa täältä.

 

Osta lippu

28.3.2024 14:30

Stand up -kollektiivi All Female Panelin Kesäkollikiertue 2024! ›


28.3.2024 14:08

Hidasta elämää -festivaali Ruovedellä ›


28.3.2024 14:00

Vuoden herkullisin tapahtuma – yli 80 osastoa! ›


26.3.2024 10:00

20 vuotta täyttävän Dark River Festivalin kokoonpano on valmis! ›


22.3.2024 12:00

Kuopion Rauhalahti Teatterin kesän uutuusnäytelmän Karavaanarit 2 liput nyt myynnissä! ›


22.3.2024 09:00

U19-naisten Salibandyn MM-kisat pelataan Lahdessa toukokuussa! ›


20.3.2024 11:00

Tiketti on vuoden 2024 parhaiden työpaikkojen joukossa! ›


20.3.2024 10:01

Teatteri Sirkus Suosalo -kiertueteatterin liput nyt myynnissä! ›


19.3.2024 12:00

Sidewaysin musiikkiohjelma on uusien lisäysten myötä valmis! ›


19.3.2024 11:12

F-liigan naisten sarjan välierät starttaavat lauantaina! ›


18.3.2024 10:00

Tuhdimmat Tahdit Festivalin päiväkohtainen ohjelma on valmis! ›


15.3.2024 12:00

Koljovirran Teatteri esittää kesällä 2024: Mooseksen Perintö ›


15.3.2024 10:00

Helsinki City Festivaalin päiväliput nyt myynnissä! ›


14.3.2024 12:00

LPRHC Fest viimeinen pitti elokuussa Lappeenrannan linnoituksessa ›


14.3.2024 10:00

Valtteri Festivalin ohjelma julki ›


14.3.2024 10:00

Ihsahn sekä Before The Dawn esiintymään Hellsinki Metal Festivalin kesäetkoille! ›


13.3.2024 16:30

Lauantaina mennään - 16.3. Lasb - Oilers Suurhalli Areenalla! ›


13.3.2024 15:42

Piazzan pääsiäinen on ohjelmaa täynnä! ›


12.3.2024 18:00

KuPS:n Veikkausliigan kotiotteluiden irtolipunmyynti on käynnistynyt! ›


12.3.2024 11:00

Vastavirta-Klubi julkaisi kevään ohjelmistoa ›


11.3.2024 13:53

Stand Up Kelekka -kiertue valtaa taas hiihtokeskukset! ›