Showtime noin 21.30
Kysy 16 € hintaisia ryhmälippuja numerosta 0600-1-1616 (1,50 €/min + pvm) tai osoitteesta info@tiketti.fi . Ryhmän minimikoko 5 henkeä.
Uusi UMO Recordings -levy Beauty and the Beast - UMO plays the Music of Pekka Pohjola, Live & Studio 1977-2004 julkaistaan illan aikana myös! Säveltäjä-basisti Pekka Pohjolan tuotantoa esittelevä UMO-levy on koostettu ennen julkaisemattomista studionauhoista ja Yleisradion livetallenteista 1970-luvulta aina 2000-luvulle saakka.
Kevään ehdoton viihdetapaus on UMOn Blues Brothers -show, joka perustuu vuonna 1980 tehtyyn saman nimiseen elokuvaan. Konsertissa kuullaan elokuvasta tuttuja kappaleita viihdyttävin show-elementein maustettuna. UMOn solisteina esiintyvät suomisoulin kummisetänä tunnettu Sami Saari, uuden polven soullaulaja Osmo Ikonen sekä naissoolo-osuuksista vastaava, Tanssii tähtien kanssa -tv-sarjan yhtyeestäkin tunnettu Johanna Försti.
Blues Brothers -materiaalia kuullaan Suomessa nyt ensimmäistä kertaa big bang -kokoisen orkesterin esittämänä. Orkesteriversioiden sovituksista vastaavat Tero Lindberg, Robert Löflund ja Antti Rissanen.